Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaupunkilaisilta satoja ideoita Tampereen Keskustorin kehittämiseksi

Tamperelaiset kaipaavat Keskustorin elävöittämistä.

Talvella järjestetyt karttakyselyt ja työpajat tuottivat satoja ideoita Tampereen kaupungin keskeisimmän paikan eli Keskustorin parantamiseksi.

Kaupungin saaman palautteen perusteella Keskustorille kaivataan lisää mahdollisuuksia oleskelulle ja viihtymiselle, tapahtumille ja palveluille. Monien mielestä osa nykyisistä parkkipaikoista ja bussipysäkeistä sopisi hyvin tähän tarkoitukseen.

Myös lisää vehreyttä ja leikkialueita toivottiin, samoin ulos näkyvää aktiivista toimintaa virastokortteleiden ensimmäisiin kerroksiin, jotka viikonloppuisin ja iltaisin ovat tyhjillään. Monet toivoivat parannusta puistojen ja aukioiden turvallisuuteen. Kävely-yhteydet esimerkiksi Finlaysonille ovat nykyisellään monen mielestä huonosti löydettävissä. Moni vastaaja arvosti paikan historiaa.

Nopeitakin keinoja elävöittämiseen haetaan

– Bussikatosten kohta ja virastokortteleiden kehittäminen ovat isoja ja rakentamista vaativia kohteita, joita mietitään lähivuosina. Kaupunkilaisilta saadut näkemykset ovat tärkeä lähtökohta yhteisen kaupunkitilan kehittämiselle.

– Kaupunki koittaa löytää myös nopeita konsteja paikan elävöittämiseksi ja viihtyisyyden parantamiseksi. Nämä voivat liittyä raitiotien rakentamiseenkin. Muutama viikko sitten valmistunut väliaikainen kävelysilta Verkarannasta Värjärinkujalle on uusi kiinnostava kävelyreitti Tammerkosken yli. Hämeensillan remontin jälkeen pääsee Keskustorille myös rantaa pitkin Laikun suunnalta, Viiden tähden keskustan hankekehityspäällikkö Seppänen jatkaa.

Palaute- ja tavoitevaiheen aikana kuultiin eri muodoissa kaupungin lukuisia eri sidosryhmiä. Sidosryhmistä työhön osallistuivat muun muassa kaupungin hallintokunnat, alueen kiinteistönomistajat, kaupunkilaiset sekä yhdistykset, yrittäjät, arkkitehdit, koululaiset ja opiskelijat.

Työskentelyssä hyödynnettiin muun muassa Keskustorin digitaalista 3D-mallia, Galleria Nottbeckin virtuaaliluolaa, 3D-tulostettuja pienoismalleja, sekä aukionsuunnittelupeliä ja karttakyselyä.

Keskustorin tulevaisuuden visiointi jatkuu

Keskustorin alueen liikennesuunnittelu alkaa kesäkuussa osana Tampereen läntisen keskustan katuverkon yleissuunnittelua. Keskustorilla 2017 – 2018 tehtyjen kaupunkiarkeologisten maatutkausten tulosten analysointi on käynnissä, ja tuloksista tiedotetaan syksyllä. Keskustorille on lisäksi valmisteilla älypuhelimella toimiva rakennetun ympäristön historian digitaalinen opastussovellus yhteistyössä Smart Tampere -kehitysohjelman kanssa.

Keskustorin visiointi jatkuu kesäkuussa kutsutilaisuuksilla ja syksyllä myös yleisötapahtumilla. Kaupunginhallitus linjaa jatkosuunnittelun periaatteita syksyllä.

Kaupunkiliasten palautteesta on tehty video, jossa digitaaliseen kaupunkimalliin perustuvan animaation keinoin näytetään millaisilta jotkin kuntalaisten toivomat muutokset näyttäisivät suhteessa nykytilanteeseen. Video ja palauteraportti löytyvät osoitteesta www.tampere.fi/keskustori.

Aiheesta lisää: www.tampere.fi/keskustori

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE