Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Kaverikapitalismin linja saa jatkua” – SDP:n Räsäseltä suorat sanat

Salla Merikukka / Merikukkanen Photography

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kiteyttää, että hyvätuloiset jatkavat hallituksen erityssuojelussa samalla, kun talouden tasapainotuksen taakka kaadetaan pienituloisten harteille.

Demokraatti

Demokraatti

– Valtio velkaantuu ensi vuonnakin yli 12 miljardia euroa, mutta hallituksen mielestä Suomella on edelleen varaa hyvätuloisia suosivaan kaverikapitalismiin, Räsänen moittii hallituksen budjettiriihen antia tiedotteessa.

Räsäsen mukaan tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole mitään järkeä kaataa lähes puolta miljardia euroa yksityisen terveydenhuollon pönkittämiseen Kela-korvauksia nostamalla.

– Tämän politiikan hyöty on olematonta, ne eivät vähennä hoitojonoja ja korotukset kohdistuvat yhteiskunnan parhaiten toimeentuleville. Samalla hallitus vaikeuttaa julkisen terveydenhuollon hoitoon pääsyä. Tämä on täysin härskiä eturyhmäpolitikointia, SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava Räsänen jyrisee.

Hän huomauttaa, että riippumatomat talouden asiantuntijat ovat jo pitkään suosittaneet listaamattomien yritysten huojennetun osinkoverokohtelun uudistamista. Nykymalli hidastaa talouden uudistusta ja kannustaa verosuunnitteluun. Valtionvarainministeriön ehdottamalla tavalla uudistus vahvistaisi valtion taloutta vuosittain yli 400 miljoonalla eurolla, Räsänen toteaa. Kuluvalle vuodelle hallitus myös räätälöi historiallisen suuren veronkevennyksen ministerien tuloluokkaan, hän huomauttaa.

– Valtio ei siis hallituksen mielestä ole vieläkään niin vaikeassa tilanteessa, että myös hyvätuloisten tulisi hallituksen mielestä osallistua talouden tasapainotustalkoisiin, vaan sen sijaan kaverikapitalismin linja saa jatkua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE