Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Kävikö Sipilän hallituksella mielessäkään? Samalla rahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä

Suomessa on viimeisen 15 vuoden aikana ollut käynnissä erityisesti valtionhallinnossa järjestelmällinen tehtävien ja toimintojen siirto yksityiselle sektorille. Tätä politiikkaa on noudatettu useiden eri hallitusten ja hallituskoalitioiden aikana.

Perustellusti voi väittää, että noudatetun politiikan kantava oletus on, että yksityinen sektori hoitaa tehtävät laadukkaammin ja tehokkaammin kuin julkinen sektori. Kokonaisselvitystä yksityistämisen hyödyistä ei ole tehty, vaan yhä toimitaan saman oletuksen perusteella.

Viimeisimpänä esimerkkinä noudatetusta linjasta on Juha Sipilän hallituksen budjettiesityksessä esitetty 17 miljoonan euron lisämääräraha TE-palvelujen hoitamiseen. Lisämääräraha on tarkoitettu käytettäväksi ostopalveluiden hankintaan henkilöstöpalveluyrityksiltä. TE-toimistojen asiantuntijoiden osaamisalueen palveluita ostetaan yrityksiltä ilman mitään selvityksiä heidän osaamisestaan.

Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Vaihtoehtoisesti lisärahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä ja samalla hyödyntää jo aiemmin työllistämisvaroin ja määräaikaisina toimineita, tehtäviin perehdytettyjä osaajia. Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Suomessa TE-toimistojen määrärahoja ja työvoimaa on systemaattisesti vähennetty vuosikymmenen aikana. Meillä työttömiä palvelee noin 2 200 virkailijaa, kun Ruotsissa samaa työttömien määrää hoitaa yli 14 000 työntekijää.

Kansan tai poliitikkojen suussa julkinen sektori ja sen työntekijät eivät ole tänä päivänä suuressa huudossa. Ei valtionhallinnossa kuitenkaan niin huonosti mene, jos katsotaan tutkimuksia, lukuja ja tilastoja. Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto. Meillä on Eurofoundin selvityksen mukaan vähiten valtionhallinnon henkilöstöä suhteessa väkilukuun koko Euroopassa.

Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto.

Suomessa olisi syytä käynnistää kunnollinen keskustelu siitä, mitkä tehtävät on syytä hoitaa julkisella sektorilla virkavastuulla. En väitä, etteikö yksityiselläkin sektorilla tehtäisi asioita huolellisesti ja hyvin. Ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, hoidetaanko tehtävät yleisen hyödyn nimissä vai perimmältään taloudellista voittoa tavoitellen.

Etukäteislaskelmia on esitetty ja niiden perusteella osoitettu yksityistämisen ja ulkoistamisen hyötyjä. Nyt vihdoin olisi tehtävä kokonaisselvitys, kunnollinen analyysi siitä, onko yksityistämistoimilla todellisuudessa saavutettu niitä tehokkuus-, laatu- ja kustannushyötyjä, joilla yksityistämistä on kulloinkin perusteltu.

Julkinen sektori kaipaisi myös poliitikkoja ja puolueita puolustajakseen. Mistähän löytyisivät ne rohkeat?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE