Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

KD:n Essayah jätti kirjallisen kysymyksen ulkoministeri Haaviston toiminnasta – “Hyllyttäminen on herättänyt ihmetystä julkisuudessa jo aiemmin”

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii hallitukselta selvitystä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminnasta.

Essayah jätti hallitukselle maanantaina kirjallisen kysymyksen Ilta-Sanomien jutun vuoksi.

“Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto yritti tuoda Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä ilman hallituksen poliittista päätöstä. Ulkoministeri Haavisto yritti taivutella ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista siihen, että lapset kotiutettaisiin nopeasti niin sanotulla konsulikyydillä ja Tuominen tekisi päätöksen omissa nimissään.” Essayah toteaa tiedotteessaan.

Lehtitietojen mukaan konsulipäällikkö Tuominen olisi ilmoittanut, ettei hän vastuullisena yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa operaatiota.

Tuominen ei ole itse kommentoinut tapahtunutta mitenkään Ilta-Sanomille.

“Ja toisaalta liittyykö Tuomisen syrjäyttäminen ulkomisterin epävirallisen käskyn noudattamatta jättämiseen?”

“Pian tämän tapahtumasarjan jälkeen Tuominen syrjäytettiin paikaltaan ministeriössä. Pasi Tuominen on arvostettu virkamies ja diplomaatti, jonka konsulipäällikön virkaa jatkettiin vielä kesäkuussa vuoteen 2022 saakka. Tuomisen hyllyttäminen on herättänyt ihmetystä julkisuudessa jo aiemmin.” Essayah kirjoittaa.

Sari Essayahin mukaan kansalaisilla on oikeus tietää, miten asiassa on toimittu.

“Hallituksen tiedotuslinja näin vakavissa asioissa ei voi olla se, ettei kommentoida tai ettei muisteta mitä on tehty. Siksi hallituksen tulee vastata, määräsikö ulkoministeri virkamiestä toteuttamaan al-Holin leirillä olevien lasten kotiutuksen ja toteuttamaan operaatio virkamiehen omissa nimissä ilman hallituksen poliittista päätöstä? Ja toisaalta liittyykö Tuomisen syrjäyttäminen ulkomisterin epävirallisen käskyn noudattamatta jättämiseen?” Kysyy Essayah.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE