Teatteri & Tanssi

Kehitysvammaisteatteri puhaltaa ilon hengen kupletin vanhaan juoneen

Laura Hyyti
La Strada -teatterin esityksissä katsoja kokee uutta ja ilahtuu, kun huomaa, että ensemble kokee uutta ja ilahtuu.
Laura Hyyti
La Strada -teatterin esityksissä katsoja kokee uutta ja ilahtuu, kun huomaa, että ensemble kokee uutta ja ilahtuu.
Laura Hyyti
La Strada -teatterin esityksissä katsoja kokee uutta ja ilahtuu, kun huomaa, että ensemble kokee uutta ja ilahtuu.

La Strada poikkeaa melkein kaikista tuntemistani teattereista siinä, että se antaa katsojalleen jotakin, jota tällä ei ennestään ole. Huomasin vasta uusimmassa ensi-illassa, että heidän antinsa ei ole vain voimakkaasti vaikuttavaa, vaan myös ihmeen monipuolista.

Olen kirjoittanut jokseenkin jokaisesta La Stradan esityksestä, että tämä näytelmä oli aivan kuin tehty tälle teatterille tai että tämä teatteri on aivan kuin tehty tälle näytelmälle. Nyt huomasin, että ne kappaleet, jotka ovat aivan kun tehtyjä La Stradalle, ovat aivan erilaisia. La Strada on ollut aivan kuin tehty esimerkiksi Helena Haaviston, Ken Keseyn, Johannes Linnankosken, Federico Garcia Lorcan, Anu Panulan, William Shakespearen ja vanhojen iskelmien teksteille.

TEATTERI

Teatteri La Strada, Tampere

Anu Panula ja Jussi Tuominen: Tanner tömisee

Ohjaus Anu Panula – Lavastus työryhmä – Puvut Marjo Minkkinen ja työryhmä –  Valot ja äänet Oiva Suonio – Näyttelijät Kalle Bister, Mari Heinilä, Kirsti Kaarakainen , Linda Kaarakainen, Jaana Makkonen, Markus Malmi, Markus Pieniluoma, Niko Pohja, Atte Selin, Titta Sillman

 ”Tanner tömisee” –tuotannossaan La Strada on tehnyt itsestään kuplettilaulaja J. Alfred Tannerin (1884-1927) elämää ja taidetta varten tehdyn teatterin. Kupletin juoni säilyy, mutta henki muuttuu, kun La Strada kohtaa yleisönsä. Myös kuplettiperinteen parissa kehitysvammaisteatteri antaa enemmän kuin ottaa.

Kupletin juonet ja herrojen huolet

Mitä kupletti oikeastaan on? Laura Henrikssonin mukaan se on kansanomainen, humoristinen, ajankohtainen ja kantaa ottava laulu. Hänen mukaansa herraviha hallitsee usein kupletteja. Toinen vallitseva teema on miehisyys. Kupletti on ollut miesten tekemää taidetta, jossa naiset nähtiin miehen näkökulmasta. Ironia tai itseironia horjutti ja pystytti miehen asemaa.

Minkälainen laulu on silloin, kun se ”kansanomainen”? Kuplettien kansa ei ole sitä kansaa, jonka tahtoa poliitikot väittävät noudattavansa, vaan epäpoliittista, virallisten järjestelmien ulkopuolella elämään pyrkivää kansaa. Kuplettien kansa ei valista ketään eikä alistu valistettaviksi.

Työväenlaulut poikkeavat usein kupleteista siinä, että niissä valistuneet valistavat toisia jo ennestään valistuneita. Laulun lopputuotteena on yhteenkuuluvuuden ritualistinen jatkuminen ja huomaamaton sitoutuminen ideologisiin mahteihin. Kupletti sen sijaan ei sido eikä valista, vaan etsii humoristista hengähdystaukoa sorron ja riiston keskelle.

Viime vuosina valistus on alkanut vallata alaa teatterissa. Kohteena ei ole työväki, vaan maailman englanninkielinen jättiläiskeskiluokka, joka menee teatteriin kuulemaan sellaisista tärkeistä ja huolestuttavista ongelmista, jotka se on kuullut jo aikaisemmin, ja joita kuullessaan sen jäsenet tuntevat kuuluvansa humaanien, tärkeitä asioita ratkaisevien ihmisen joukkoon. Keskiluokan ja työväenluokan ero on lähinnä siinä, että työväellä oli kunniallisia tavoitteita ja se toteutti niitä, mutta keskareille se on lähtökohtaisesti mahdotonta: huolestunut hyvyys ei säily, jos hyviä huolestuttavat ongelmat häviävät.

La Strada on yksi niistä harvoista teattereista, joka ei ole lähtenyt mukaan jo annetun kantamiseen. Se luo uutta ja on samalla omalla tavallaan uskollinen sille vanhalle, jonka kulloinkin valitsee lähtökohdakseen. Tällä kertaa tuo vanha on 90 vuotta sitten nuorena kuollut kupletisti.

Ei korkeaa eikä matalaa, vaan hyvää tekevää

Tanner oli Henrikssonin mukaan tähti, jonka vahvuuksiin kuului liikunnallisuus ja hyvät näyttelijän taidot. Hänen musiikkiesityksensä olivat teatteria, jossa laulaja esitti yksin useita roolihahmoja. La Stradassa kymmenen näyttelijää esittää välillä yhdessä Tanneria. Välillä he jakaantuvat viiden ryhmiksi tutkimaan kupletin sukupuolisuhteita. Melko uusi tulokas Niko Pohja erottuu komeasti. Veteraani Titta Sillman hallitsee tilanteita teatterin tahdonvoiman ruumiillistumana. Koko ensemblen harkittu yhteistyö ja spontaani keskinäistuki ovat kaunista ja tahdikasta. Yksilöllistä työtä ei unohdeta. Jokainen esittää vuorollaan soolon.

Pitkä esitys vaatii kovaa työtä näyttelijöiltä, joista monilla on fyysisiä vaivoja. Taideteoksena ”Tanner tömisee” ei ole kevyt eikä raskas. ”Matalasta” ja ”korkeasta” taiteesta La Strada välittää vielä vähemmän kuin kevyestä ja painavasta. Korkeuksia ei mitata, vaan tehdään hyvää tahtovaa työtä.

Henriksson kertoo löytäneensä Tannerin kupleteista vain vähän herravihaa. Reino Helismaan, Juha Vainion ja Veikko Lavin lauluissa se hänen mukaansa yleistyy. Minä uskon (tosin ehkä herravihan vallassa), että herraviha on työväkeä vihaavien herrojen keksintöä. Sen levittämiseen Helismaa, Vainio, Lavi tai kukaan muukaan kansanomainen taiteilija ei ole syyllistynyt. Ja ennen kaikkea: La Stradan esityksissä en ole huomannut vihan pihaustakaan, enkä toisaalta myöskään merkkiäkään keskiluokkaisesta hyvistä asioista lässyttämisestä.

Katsoja kokee La Stradassa uutta ja ilahtuu, kun huomaa, että ensemble kokee uutta ja ilahtuu. Kupletti huomauttaa sivulauseessa elämän lyhyydestä. La Strada tekee päälauseessa selväksi, että elämä on elämisen arvoista, koska silloin tällöin on mahdollista tuntea ja jopa ymmärtää, miten tuntematon toinen tuntee ja ymmärtää.

Arvion kuplettitaidetta koskevissa tiedoissa  on käytetty lähteenä Laura Henrikssonin väitöstutkimusta ”Laulettu huumori ja kritiikki J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Juha Vainion, ja Veikko Lavin kuplettiäänitteillä”,  Acta Musicologia Fennica 32. (2015) 

Pertti Julkunen

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat