Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kehitysvammaisten hoitokodista kantelu: Nuoret tunteneet turvattomuutta

Rovaniemeläisestä kehitysvammaisten hoitokodista on tehty kantelu sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle.

Kantelun tehneet Kevätportti-hoitokodin asukkaiden omaiset pyytävät Valviraa tutkimaan, ovatko Rovaniemi ja muut Kevätporttia käyttäneet kunnat toimineet siten kuin laki edellyttää. Omaiset haluavat Valviran selvittävän, onko hoitokodin tarjoamat palvelut suunniteltu ja järjestetty lain edellyttämällä tavalla ja ovatko kunnat valvoneet palveluntuottajan toimintaa.

Kevätportti tarjoaa nettisivujensa mukaan ympärivuorokautista palveluasumista aikuistumisen kynnyksellä oleville nuorille kehitysvammaisille. Lisäksi tarjolla on tilapäishoitoa lapsille ja nuorille.

Omaisten mielestä hoitokodissa on ollut liian vähän perehdytettyjä hoitotyöntekijöitä suhteessa asiakkaiden tarpeisiin, mikä on luonut turvattomuuden tunnetta nuorille asiakkaille. Lisäksi Kevätportissa on käytetty paljon keikkatyöntekijöitä, ja henkilöstövaihtuvuus on ollut suurta.

Omaisten mielestä koettujen epäkohtien taustalla on omistajanvaihdos toukokuussa 2016, jolloin hoitokodin omistajaksi tuli suuri hoivapalveluyritys. Omaisten mukaan asumispalvelujen laatu on ratkaisevasti heikentynyt vaihdoksen jälkeen.

“Vanhempien odotukset ovat erilaisia kuin tuottajan ja tilaajan.”

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen pitää hyvänä, että Valvira käy läpi Rovaniemen kaupunginhallinnossa runsaasti esillä olleen Kevätportin tapauksen.

Lotvosen mukaan kaikkia asian osapuolia – Esperi-yhtiön Pohjois-Suomen johtoa, Kevätportin yksikön vetäjiä, Kevätportin asiakkaiden vanhempia ja kaupungin virkamiehiä – on kuultu viime kuukausina useasti.

Lotvonen uskoo, että sekä Kevätportissa että Rovaniemen kaupungin puolella asiassa on toimittu lain mukaisesti.

– Näiden kuulemisten perusteella tiedämme, että vanhempien odotukset ovat erilaisia kuin palvelun tuottajan ja palvelun tilaajan eli kaupungin odotukset. Siitä nämä näkemyserot johtuvat, Lotvonen sanoi STT:lle.

Lotvonen ymmärtää vanhempien näkemyksiä palvelutason laskusta, sillä hoitokodin aiempi omistaja tarjosi asiakkaille ylimääräisiä palveluja, joita uusi omistaja ei enää tarjoa.

STT–TUOMAS SAVONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE