Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Keisarilla ei ole vaatteita” – Kansanedustaja haluaa kokoomuksen valitsevan naisen puhemieheksi

Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja, vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen toivoo, että kokoomus päätyy valitsemaan eduskunnalle naispuolisen puhemiehen. Sarkkinen muistuttaa, että Suomen ylin poliittinen johto on tällä hetkellä varsin miehinen.

Sarkkinen muistuttaa, että presidentti, pääministeri, varapääministeri ja ulkoministeri ovat kaikki miehiä. Varapääministeri eli pääministerin sijainen on valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

“Kokoomuksella on useita hyviä naispuolisia ehdokkaita.”

– Tämä on ongelmallista Suomen ulkopolitiikan kannalta, sillä sukupuolten tasa-arvo on yksi Suomen ulkopolitiikan tärkeistä näkökulmista. Keisarilla ei ole vaatteita, jos Suomen omassa ylimmässä poliittisessa johdossa ei ole lainkaan naisia, Sarkkinen sanoi STT:lle.

Poliittiset johtopaikat ovat Suomessa muutenkin vahvasti miesten hallussa, sillä esimerkiksi kuudessa suurimmassa puolueessa puheenjohtajana on mies. Miehet johtavat myös neljän suurimman puolueen eduskuntaryhmiä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen 17 jäsenestä kuusi on naisia.

– Kokoomuksella on useita hyviä naispuolisia ehdokkaita. Toivotaan että he tekevät hyvän valinnan, Sarkkinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE