Politiikka

Kela ei palkkaa enää yhtään lakimiestä, mutta vielä suurempi päätös on sen mukaan kiinni eduskunnasta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Kela luopuu sukupuolittuneesta tehtävänimikkeestä lakimies ja ottaa käyttöön sukupuolineutraalin nimikkeen juristi.”

Kielenhuoltaja Jenni Viinikka ilmoitti asiasta keskiviikkona Kelan verkkosivuilla.

Keskustelu sukupuolittuneista termeistä käynnistyi aiemmi syksyllä, kun Aamulehti ilmoitti pyrkivänsä sukupuolineutraalien tittelien käyttöön lehdessään.

”Suurennuslasi on kohdistettu erityisesti julkishallintoon ja lainsäädäntöön. Koska niiden on tarkoitus palvella yhdenvertaisesti koko kansaa, niiden käyttämällä kielelläkin on erityistä yhteiskunnallista painoarvoa. Siksi koko kansan sosiaaliturvalaitoksena toimiva Kela ottaa nyt tämän askeleen. ”

Viinikan mukaan Kelan tehtävänimikkeisiin jää vielä pääluottamusmies.

”Katsoimme, että nimikkeet ovat nykymuodossaan erittäin vakiintuneita ja pohjautuvat lakiin tavalla, joka tekee niiden vaihtamisesta vaikeaa.”

Haluamme kuitenkin osallistua keskusteluun äitiyspakkauksesta ja sen nimestä.

Kela vastaa Twitter-tilillään myös kysymykseen, koska se luopuu sukupuolittuneesta ”äitiyspakkaus”-nimestä.

”Äitiyspakkauksen nimi on kirjattu lakiin ja siksi sen muuttamisesta vastaa eduskunta. Haluamme kuitenkin osallistua keskusteluun äitiyspakkauksesta ja sen nimestä.”

Hallitus päätti budjettiriihessä nostaa äitiysavustuksen määrän 30 euroa 170 euroon. Äitiyspakkauksiin varattuihin määrärahoihin tuli lisää 1,65 miljoonan euroa. Kun lakia äitiysavustuksesta rukataan, samalla saattaa muuttua myös termin äitiyspakkauksen nimi.

– Tässä yhteydessä on tietysti mahdollisuus pohtia myös äitiyspakkauksen roolia laajemminkin, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoi Demokraatille.

– Kyllä minusta nimi on yksi asia, joka on harkinnassa. Minusta on hyvä keskustella siitä, voitaisiinko sitä muuttaa. Itse olisin siihen valmis, jos ympäröivät verkostot ovat asiassa myötämielisiä. Minusta on hyvä harkita, että lakiin äitiysavustuksesta liittyvä kansanomaisempi termi äitiyspakkauksesta voitaisiin miettiä uudelleen, Saarikko sanoo.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat