Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kela: EU:n koronatodistuksen saa nyt myös, jos ei ole henkilötunnusta

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Henkilöt, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta, voivat nyt saada EU:n koronatodistuksen tulosteena terveydenhuollosta, tiedottaa Kela.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Todistuksen saaminen Omakanta-palvelusta taas ei ole mahdollista ilman henkilötunnusta.

EU:n koronatodistus voidaan tulostaa terveydenhuollossa myös niille henkilöille, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta, mutta jotka ovat saaneet koronarokotuksen tai joille on tehty koronatesti Suomessa. Todistus on sama kuin Omakannasta tulostettava EU:n koronatodistus.

Kaikissa terveydenhuollon organisaatioissa ei vielä ole EU-koronatodistusten tulostamismahdollisuutta. Siksi todistusta tarvitsevan henkilötunnuksettoman tulee tarkistaa toimintaohjeet siitä terveydenhuollon organisaatiosta, joka on antanut hänelle rokotuksen tai tehnyt koronavirustestin.

Suomalainen henkilötunnus voi puuttua esimerkiksi ulkomaalaisilta henkilöiltä, jotka työskentelevät Suomessa ulkomaalaisen yrityksen palveluksessa tai opiskelevat Suomessa.

Suoraan Omakanta-palvelusta EU:n koronatodistuksen saavat henkilöt, joilla on suomalainen henkilötunnus ja jokin tunnistautumisväline, kuten suomalaiset verkkopankkitunnukset. Omakannan käyttö ei edellytä Suomen kansalaisuutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE