Politiikka

Kela-kyytien ongelmat ajoivat Kelan tekemään reklamaation – ”Edellytämme, että kansalaiset saavat yhdenvertaisesti palvelua koko maassa mahdollisimman pian”

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Kela kertoo saaneensa 17 alueelta selvitykset Kela-korvattujen taksimatkojen tilausten jonotusajoista ja kuljetuksista. Kelan mukaan ongelmia esiintyy yhä kahdella alueella, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Kirjallisen reklamaation Kela jätti selvitystensä jälkeen yhdelle taksien tilausvälityskeskuksista. Reklamaatio koskee puhelinpalvelujen ruuhkautumista 2:lla alueella. Palveluntarjoajien kanssa tehdyssä sopimuksessa Kela edellyttää, että asiakkaiden puheluihin on vastattava kuukauden tarkastelujaksolla keskimäärin 80 sekunnissa.

– Kaikkiaan 15 alueella sekä taksin tilaaminen että kuljetukset toimivat moitteettomasti. Edellytämme, että kansalaiset saavat yhdenvertaisesti hyvää palvelua koko maassa mahdollisimman pian, Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen sanoo.

Kelan korvaama taksimatka on tarkoitettu terveydenhuollon matkoihin, kun hoitoa tarvitseva ei voi terveydentilan tai puutteellisten liikenneolosuhteiden takia käyttää julkisia kulkuneuvoja. Kiireellisissä hätätilanteissä on syytä soittaa ambulanssi.

Kelan kilpailuttamat palveluntarjoajat alkoivat välittää Kelan korvaamia taksimatkoja heinäkuun alussa, kun uusi liikennepalvelulaki astui voimaan. Kela seuraa tilannetta edelleen tiiviisti ja on säännöllisesti yhteydessä palveluntuottajiin. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran loppuviikosta.

Kela-kyydeistä nousi viime viikolla kohu, kun useat kansanedustajat raportoivat kyytien asiakkaiden kohtaamista ongelmista. Taksiuudistuksen myötä Kela-kyytejä on voitu ajaa vain kilpailutuksen voittaneilla palveluntuottajilla, mikä on monin paikoin kriisiyttänyt kuljetusjärjestelmän, esimerkiksi vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen kertoi.

Kela kilpailutti taksiliikenteen kolme kuukautta ennen uuden taksilain voimaantuloa. Samalla muutettiin palvelun ehtoja, muun muassa paluukyytien osalta.

Juttuun päivitetty missä ongelmia sijaitsee klo 14:58.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat