Kotimaa
3.9.2026 04:30 ・ Päivitetty: 3.9.2026 04:35
Kela: Yksityisen sairaanhoidon ahkerimpia käyttäjiä ovat yhä eläkeläiset ja rikkaat
Eläkeläiset ja suurituloisimmat käyttävät edelleen eniten yksityisen sairaanhoidon palveluita, kertoo Kelan tutkimus.
Tutkimuksen mukaan väestöryhmien väliset erot ovat Kela-korvatun yksityisen sairaanhoidon käytössä selviä ja varsin pysyviä, vaikka korvausjärjestelmää on muutettu merkittävästi 2000-luvulla.
Esimerkiksi yksityislääkärikäynneistä maksettavia korvauksia leikattiin merkittävästi vuonna 2023 ja korotettiin vielä merkittävämmin vuonna 2024. Yksityisen hammastarkastuksen korvaus lähes kaksinkertaistui vuonna 2024, tiedotteessa kerrotaan.
Valtaosa yksityisen tutkimuksen ja hoidon korvauksista puolestaan lakkautettiin vuonna 2023.
Lisäksi viime vuonna alkoi 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu, joka on jatkumassa vuoden 2028 loppuun.
Yksityisenä sairaanhoitona korvattavia palveluita ovat yksityislääkärikäynnit, yksityinen hammashoito sekä yksityinen tutkimus ja hoito.
TUTKIMUKSEN mukaan vuosina 2018-2024 runsas kolmannes väestöstä käytti jotakin Kelan korvaamaa yksityisen sairaanhoidon palvelua kunkin vuoden aikana. Useimmiten käytiin yksityislääkärillä ja toiseksi useimmiten hammashoidossa.
Vuonna 2024 korvattuja käyntejä oli 1,1 miljoonaa, ja Kela maksoi niistä korvauksia yhteensä 149 miljoonaa euroa.
Suurituloisimpaan viidennekseen kuuluneista yli puolet käytti vähintään yhtä Kelan korvaamaa yksityispalvelua vuonna 2024, kun pienituloisimpaan viidennekseen kuuluvilla osuus jäi vajaaseen neljännekseen.
- Nykyisin Kela-korvattuja palveluita käyttävät ja siten korvauksia saavat eniten korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat, vaikka terveyspalvelujen tarpeen tiedetään olevan suurin heikommassa asemassa olevilla, Kelan tutkijat kirjoittavat.
- Yhdenvertaisen ja taloudellisesti kestävän terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisessä on tärkeää kanavoida niukat julkiset resurssit niin, että ne kohdentuvat tarpeenmukaisesti ja suurinta mahdollista kansanterveyshyötyä tuottaen, tutkijat sanovat.
Heidän mukaansa tulevaisuuden kysymys onkin, mitä Kela-korvausjärjestelmällä tavoitellaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
