Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kelan ja Kannan verkkopalvelut palvelunestohyökkäysten kohteena – palveluissa voi olla katkoksia

iStock

Kelan verkkopalveluihin sekä Kanta-palveluihin on kohdistunut palvelunestohyökkäyksiä, tiedottaa Kela.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kelan mukaan hyökkäykset ovat alkaneet torstain ja perjantain välisenä yönä.

Verkkosivustojen ja -palveluiden toiminnassa on ollut katkoksia. Korjaustoimenpiteet jatkuvat edelleen ja käyttökatkoja voi vielä esiintyä.

Kelan it-johtaja Jukka Melasen mukaan palvelunestohyökkäyksiä on ollut liikkeellä paljon, joten Kelassa on varauduttu siihen, että ne kohdistuvat ennemmin tai myöhemmin myös Kelaan.

-  Oma varautumisemme ja prosessimme ovat kunnossa, joten tilanne on meillä hallinnassa, Melanen sanoo tiedotteessa.

Kelan mukaan hyökkäys ei ole vaarantanut asiakastietojen turvallisuutta.

Aiemmin perjantaiaamuna Kela kertoi verkkosivujensa olevan poissa käytössä teknisen häiriön vuoksi.

Juttua muokattu 9.12. klo 14.04: uutista täydennetty mm. it-johtajan kommentein.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE