Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan johtajien nimittäminen pois presidentiltä? Syytä olisi, esittää tuore raportti

Valta nimittää Kansaneläkelaitoksen (Kela) johtajat pitäisi siirtää presidentiltä Kelan hallitukselle, esittää Kelan hallintoa ja asemaa pohtimaan asetettu selvitysryhmä raportissaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ryhmä perustelee suositustaan hyvän hallinnon periaatteilla, joiden mukaan kunkin toimielimen olisi hyvä valita itse sille vastuulliset henkilöt.

Vallan uusjakoa on nähtävissä myös siinä, millaisia muutoksia selvitysryhmä ehdottaa Kelan hallituksen nimittämiseen.

Tällä hetkellä kymmenjäsenisessä hallituksessa kolme paikkaa on jyvitetty etujärjestöille, ja tästä pitäisi selvitysryhmän mielestä luopua. Sosiaali- ja terveysministeriölle jyvitetty paikka sen sijaan on heidän mielestään yhä tarpeen.

Hallituksen nimittävät Kelan toimintaa valvovat, eduskunnan nimittämät valtuutetut. He asettivat tämän selvitysryhmän helmikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE