Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan luvut kauhistuttavat: “Ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että puolet työttömistä ei haluaisi olla aktiivisia”

Kelan ennakkotiedot siitä, että työttömyysturvan aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa yli puolelta työttömistä huolestuttavat kansanedustaja Tarja Filatovia (sd.).

Marja Luumi

Demokraatti

– Tästä ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että puolet työttömistä ei haluaisi olla aktiivisia, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja huomauttaa.

Hänen mukaansa kyse on mahdollisuuksien puutteesta: kelpaavien aktiivitoimien kirjo on liian kapea, niitä ei ole tarjolla, laki on sekava…

– Hallituksen on ehdottomasti korjattava laissa olevat valuviat, Filatov vaatii.

“Toimeentulotuki on työhön kannustamisen näkökulmasta pahin loukku.”

Hän nimittää hallituksen uudistusta “passiivimalliksi”, joka leikkaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien työttömien etuutta ja lisää toimeentulotukimenoja.

– Pitkäaikaistyötön joutuu auttamatta turvautumaan toimeentulotukeen ja aktiivimalli pahentaa hänen tilannettaan. Toimeentulotuki on työhön kannustamisen näkökulmasta pahin loukku.

Lisää aiheesta

Tilastokeskuksen luvut kertovat, että aktiivitoimissa olevien työttömien määrä ei ole juurikaan noussut. Koulutuksessa ja valmennuksessa on 3 000 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten. Tukityöllistettynä taas 3 000 enemmän.

Vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa ja omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella on 2 000 ihmistä enemmän.

Aktiivimalli leikkaa työttömyysetuutta 4,65 prosenttia niiltä työttömiltä, jotka eivät kolmen kuukauden seurantajaksolla ole onnistuneet saamaan kolmea päivää töitä tai viikkoa laissa hyväksyttyjä työllisyyspalveluita.

Yksi valuvika Filatovin mielestä se, että jos aktiivitoimet tai työ rytmittyvät tarkastelujakson väliin, työttömyysturvaa leikataan, vaikka seuraavalla jaksolla ne täyttyisivät yli vaaditun.

“Malli säästää rahaa ja auttaa säilyttämään elämänhallinnan.”

Filatov on laatinut listan kiireellisimmistä korjauksista. Työttömän pitää ensinnäkin päästä työkyvyn arviointiin. Velvoitteet täytyy asettaa hänen työkykyään vastaaviksi. Osatyökykyisten tai työkyvyttömien on saatava henkilökohtaista palvelua.

– Olipa avuntarve mikä tahansa, se on laskettava aktiivitoimeksi.

Jos työkyvyssä on isoja ongelmia, ihmiselle on tarjottava valmennusta, kuntoutusta ja työkykyä parantavia toimia – ja ne pitää laskea aktiivitoimiksi.

Filatovin mielestä työkykynsä menettäneen pitää saada apua työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi.

Hän laajentaisi aktiivitoimien kirjoa muun muassa vapaaehtoistyöhön, joka tulee rinnastaa sovituin reunaehdoin kuntouttavaan työtoimintaan.

– Malli säästää rahaa ja auttaa säilyttämään elämänhallinnan. Vapaaehtoistyöllä parannetaan koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Filatov myös vahvistaisi eikä purkaisi työvoiman moniammatillisia palvelukeskuksia. Lisäksi hänen mielestään tarvitaan välityömarkkinatöitä, joissa avustava työ voidaan räätälöidä työttömän työkyvyn mukaan ja palkkatuella tukea työnantajaa työvoimakustannuksissa.

Filatov muistuttaa, että aktiivitoimiin osallistuvien vanhempien lasten täytyy päästä päivähoitoon – helpoimmin se hoituu palauttamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Työvoimapula uhkaa yhä useampia aloja. Filatov lisäisi ammatillisen työvoimapoliittisen koulutuksen määrää välittömästi. Tälle vuodelle varattu vain noin 5 000 hengen koulutusresurssi ei riitä.

– Pitkällä aikavälillä tarvitaan paljon muutakin. Kiireisimpänä tulee perusturvaremontti, joka yhdistää syyperusteiset turvan muodot ja yhteensovittaa automaattisesti ja kannustavasti ansiotulot, Filatov korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE