Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan tiedot paljastavat – raippamalli ei välttämättä aktivoinutkaan ketään, vaan kyseessä on puhdas leikkaus

Kelan ennakkotietojen mukaan työttömyysturvan saajista vajaa puolet (46%) on alkuvuoden aikana täyttänyt aktiivimallin aktiivisuusehdon, Aamulehti uutisoi tänään.

Tämä tieto ei kuitenkaan kerro, mikä on aktiivimallin todellinen vaikutus. Aktiivimallin vaikutusta arvioitaessa oikea kysymys kuuluu, kuinka moni Kelan etuuksien saajana olevista peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella olevista työttömistä olisi täyttänyt aktiivimallin ehdot jo viime vuonna siis ilman vuoden alusta voimaan tulluttaa aktiivimallia.

Kelan tilastoasiantuntija Heidi Kemppinen vahvistaa Demokraatille, että vaikka täydellisen vertailukelpoista tietoa ei ole, viime joulukuussa jo 40 prosenttia olisi täyttänyt ehdot. Näin ollen aktiivimallin vaikutus olisi vain 6 prosenttiyksikköä. Mutta…

Todellisuudessa vaikutus on vielä pienempi, sillä joulukuun luvussa ei ollut mukana henkilöitä, jotka eivät olleet työttömänä osoittaneet minkäänlaista aktiivisuutta.

Kemppinen toteaakin, että on aivan mahdotonta sanoa, onko aktiivimallilla ylipäänsä ollut vaikutusta vai ei. Käytännössä ei siis voida osoittaa, onko aktiivimallilla lainkaan vaikutusta. Edellä mainitun lisäksi Kemppinen nimittäin huomauttaa myös, että tilanne on parantunut jo senkin vuoksi, että työllisyystilanne on parantunut ja muun muassa osa-aikaista työtä on tarjolla enemmän kuten myös työttömille on enemmän palveluita.

– Valtaosa täyttää aktiivisuusehdon ei työn takia vaan työllistävien palveluiden ansiosta, hän muistuttaa.

– On vaikea arvioida, olisivatko työttömät tarttuneet toimenpiteisiin ilman aktiivimalliakin, sitä en osaa lähteä arvioimaan.

Lisää aiheesta

Kysymys kuuluu nyt, onko hallituksen aktiivimalli näiden lukujen valossa putipuhdas työttömyysturvan leikkaus.

– En osaa ottaa tuohon suoraan kantaa. Alun perinkin oli odotettavissa, kun Kelan etuuksien saajissa on esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat vaikeasti työllistettävissä, että he eivät aktiivimallin myötäkään päädy töihin. En ota tuohon tarkemmin kantaa, Kelan asiantuntija Heidi Kemppinen pyörittelee.

– Ihan hyvä suunta, arvioi työministeri Jari Lindström (sin.) Talouselämälle tänään tietoa, jonka mukaan työttömyysturvan aktiivimalli on purrut 46 prosenttiin työttömistä.

Kelan tietojen valossa Lindströmin kommentilta on pohja pois.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE