Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan uudella pääjohtajalla on kokoomustausta – “Olin silloin Teiniliitossa 15-vuotiaana”

Outi Antila nousee Kelan pääjohtajaksi.

Kansaneläkelaitoksen Kelan uudeksi pääjohtajaksi on nousemassa ylijohtaja Outi Antila.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Antila voitti tiistaina Kelan valtuutettujen äänestyksessä demaritaustaisen Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion.

Äänet menivät 8–4. Tainion puolesta äänestivät SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut.

Antila toimii nykyisin sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajana. Hän on työskennellyt urallaan muun muassa MTK:ssa.

Outi Antila kertoo Demokraatille, että hänen valintansa tuli hänelle itselleenkin täysin yllättäen.

Kelan työvaliokunta oli esittänyt johtajaksi joko Hanna Tainiota tai hallintoylilääkäri Lasse Lehtosta.

– Pidin aika itsestäänselvänä, että työvaliokunnan ehdotus on keskustelussa.

Hän kertoo, että sai vain Helsingin Sanomien viikonlopun spekulaatioista tietoa, että hän saattaisi sittenkin olla nimi, joka tulee kyseeseen.

– Se oli ainut, mistä olin kuullut ja mistä kukaan oli minulle puhunut.

Virkamiehet tekevät pitkää päivää ja Antila kertoo olleensa työhuoneessaan eilen kello 18 aikaan, kun hän sai Ylen toimituksesta tiedon valinnastaan.

“Halusin vain opiskella juristiksi.”

Outi Antila kertoo, ettei hän kuulu mihinkään puolueeseen. Hänen taustastaan ei ole kuitenkaan aiemin tiedetty, että hän on ollut Teiniliitossa mukana 70-luvulla. Tuolloin Antila oli kokoomuksen jäsen.

– Jos sillä nyt jotain merkitystä on, se on lukenut 10 vuotta sitten Hesarissakin, että olin silloin Teiniliitossa 15-vuotiaana. Olen eronnut silloin (puolueesta), kun lähdin opiskelemaan. En haluaisi tulla leimatuksi mihinkään puolueeseen, kokoomusnuorissa kauan sitten toiminut Antila kertoo.

Kokoomuksen jäsen hän oli arvionsa mukaan maksimissaan 5 vuotta.

Hän kertoo kokeneensa opiskelijapolitiikan omituisena ja jättäneensä puoluetoiminnan.

– Halusin vain opiskella juristiksi.

Antila painottaa vahvasi, ettei hän kuulu mihinkään puolueeseen.

– Minulla ei ole mielestäni mitään puoluenäkemystä. Olen virkamies ja tottunut tekemään sitä, mitä kulloinenkin ministeri pitää oikeana ja tärkeänä.

Antilan tausta on kuitenkin sellainen, että se saattaa herättää keskustelua virkanimityksen poliittisuudesta. Miten Antila vastaisi itse tällaiseen mahdolliseen keskusteluun?

– Kyllä mieluummin katsoisin, että olen tullut valituksi omilla pitkillä ansioillani sosiaaliturvassa ja johtamisessa. Haluaisin ajatella niin, että minut on valittu pätevänä, Antila sanoo ja lisää, että valitsijoilta pitää toki kysyä.

– Mutta kukaan ei ole ollut minuun yhteydessä prosessin aikana, hän muistuttaa.

“Ei ole tässä vaiheessa kohtuullista esittää näkemyksiä.”

Kun nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen valittiin Kelan johtoon, Antila hävisi valinnan arvalla. Antila kertoo, että eri valintakisoissa häntä on tuettu eri puolueista. Tuolloin takana oli kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutettuja.

Kun taas Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma valittiin Kelan johtoon, tuolloin Antilan takana olisi oltu perussuomalaisista ja vasemmistoliitosta.

Tässä vaiheessa Outi Antila ei halua vielä lähteä linjaamaan Kelan asioita.

– Odotellaan nimitysprosessi loppuun asti. Ei ole tässä vaiheessa kohtuullista esittää näkemyksiä.

Antilan nimityksen vahvistaa aikanaan tasavallan presidentti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE