Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan vuoro arvioida jättihanketta: Valinnanvapaus on syytä toteuttaa vaiheittain

Kela ehdottaa sote-palveluiden valtakunnallista hinnoittelua, jotta asiakkaiden yhdenvertaisuus toteutuu eikä hallinnollisten töiden määrä kasva. Kela on antanut lausunnon hallituksen esitysluonnokseen laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Kela kannattaa sote-uudistuksen tavoitteita ja haluaa auttaa sote-uudistuksen onnistumisessa. Sillä on kuitenkin esittää myös huolia.

Kelan mukaan ehdotetun lakiluonnoksen voimaantulon aikataulu on erittäin haasteellinen, kun ottaa huomioon sen ja rinnalla etenevien muiden lainsäädäntöpakettien toimeenpanon edellyttämät laajat valtakunnalliset, maakunnalliset, kunnalliset sekä sairaanhoitopiirikohtaiset organisaatioon, hallintoon, tietojärjestelmiin ja muuhun lainsäädäntöön kohdistuvat muutokset.

Valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö edellyttää Kelan mukaan täysin uusien tietojärjestelmien ja toimintamallien rakentamista.

Kelan aiemman kokemuksen mukaan tietojärjestelmämuutosten toimeenpanolle ja käyttöönotolle on varattava riittävästi aikaa: esimerkiksi toimeentulotuen tietojärjestelmäkokonaisuuden rakentaminen kesti 2,5 vuotta. Kokonaisuus sisälsi toimeentulotuen käsittelyjärjestelmän lisäksi lukuisia eri tukijärjestelmiä, palveluita sekä integraatiota muihin järjestelmiin pääosin yhden organisaation sisällä. Sote-uudistuksen vaatimat järjestelmämuutokset ovat mittaluokaltaan huomattavasti laajemmat, sanoo Kela lausunnossaan.

Kelan mukaan valinnanvapautta voidaan siirtymävaiheessa laajentaa hyödyntämällä olemassa olevia järjestelmiä siten, että siirrytään yksikanavaiseen rahoitusmuotoon laskuttamalla asiakkaiden palvelujen rahoitus suoraan maakunnilta. Muutokset ovat toteutettavissa 2019 alkuun mennessä.

Kelan mukaan kaikki korvausmallit tulisi sopia kansallisesti ja niistä tulisi säätää yhdenmukaisesti, koska mahdollisimman yhdenmukainen korvauskäytäntö helpottaa merkittävästi palveluntuottajien toimintaa ja edistää yli maakuntarajojen toimivaa valinnanvapautta.

Kelan mukaan valtakunnallisesti sovitut hinnat ja maksut varmistavat myös asiakkaiden yhdenvertaisuuden.

Kela haluaa olla mukana toteuttamassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tietojärjestelmäkokonaisuutta ja palveluita.

Kela tuo lausunnossaan esiin esimerkkejä myös siitä, miten Kelan palvelut toimisivat. Esimerkiksi Omakanta-palveluun voitaisiin tuoda asiakkaan ajantasaiset suorite- ja korvaustiedot sekä henkilökohtaisen budjetin seurantatiedot. Tämä lisäisi kansalaisten tietoisuutta sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista.

Kelalle on annettu lakiesityksessä vastattavaksi valtakunnallinen korvausten maksuliikenteen hallinta ja tekninen toteutus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE