Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Keli kylmeni Sardiniassa – Ott Tänak otti komennon

Viron Ott Tänak otti komennon Sardinian MM-rallissa lauantaina. Toyota-kuski täräytti kuudet pohja-ajat yhteensä yli 140 erikoiskoekilometrillä.

Pertti Knuuttila

Päivään johdosta startannut Hyundain Dani Sordo hävisi virolaiselle 14,7 sekuntia ja on nyt toinen 25,9 sekunnin päässä ykkössijasta. M-Sportin Fordilla Teemu Sunisen toinen sija vaihtui kolmanneksi ja päivän tappio Tänakiin oli 43,3 sekuntia.

– Hyvällä rytmillä tultiin, paikoitellen varovasti. Yhden miehen kyytiin ei kannata lähteä, kuittasi Sunisen kartturi Jarmo Lehtinen jo päivähuollossa viitaten Tänakin hurjaan vauhtiin.

– Käytimme aamun lenkillä vain neljää rengasta, koska säästimme tuoreita medium-renkaita sunnuntaille, sanoi Suninen.

– Teimme väärän rengasvalinnan aamun lenkille, totesi johdon menettänyt ja kovilla renkailla startannut Sordo.

Aamun lenkki ajettiinkin lähes kylmässä verrattuna edellisen päivän 39 asteen helteeseen, lämpöä oli yli kymmenen astetta vähemmän. Se vaikutti kovilla renkailla lähteneisiin, renkaat eivät lämmenneet optimaaliselle toiminta-alueelle.

– Meillä oli hyvä rengasvalinta. Hyvä ajo, hyvä auto, ei mitään valittamista, luottamus on hyvä, sanoi Tänak, joka repäisi eron ottamalla aamulla kolme medium-rengasta ja kaksi kovaa. Iltapäivän lenkin kaikki ajoivat kovilla renkailla.

Lisää aiheesta

Esapekka Lappi nousi seitsemänneksi.

– Paska rengasvalinta. Ei tarttunut yhtään. Aika sukkasillaan piti tulla. Oli kylmempi kuin oletin, kommentoi pieksämäkeläinen vaisuna.

Kalle Rovanperä otti johdon ollen nopein R5-kuljettaja ja yleiskilpailun yhdeksäs.

– Pehmennettiin autoa paljon tälle päivälle. Yllätyksenä tuli, että täällä on paljon liukkaampaa kuin Portugalissa. Vielä pitäisi olla lisää pitoa. Hyvä, että tehtiin muutokset – muuten oltaisiin lirissä, kuittasi Skodan R5:n uudella evo-versiolla ajava Rovanperä.

– Meillä oli tarve päästä ajamaan raffeissa oloissa pitempää kestotestiä, eikä siihen oikein olisi muutoin löytynyt sopivaa väliä, niin päätettiin ajattaa neljättä autoa täällä, selvitti Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen Hännisen ajattamista.

Toisin kuin WRC-tv:n lähetyksessä sanottiin, Hänninen ei aja Sardiniassa automerkkien MM-pisteistä.

Sunnuntaina ajetaan neljä ek:ta, joiden yhteispituus on vain 41,9 kilometriä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE