Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keneen viittaa filosofisista mietelmistään tunnettu Twitter-runoilija Seppo Kääriäinen sanoessaan “Narsisti pukee itsekkään etunsa yhteisen hyvän kaapuun”?

Twitter-runoilija Seppo Kääriäinen.

Keskustakonkari Seppo Kääriäinen on ilahduttanut seuraajiaan Twitterissä filosofisilla mutta maanläheisillä päivityksillään lähes päivittäin. Aktiivipoliitikoista Kääriäinen on Twitter-profiiililtaan selvästi muista erottuva.

Demokraatti

Demokraatti

Kääriäisellä on yli 6400 seuraajaa. Usein hänen twiittinsä käsittelevät ajankohtaisia poliittisia asioita verhotusti. Lauantaisen aamulenkkinsä aikana veteraanikansanedustaja pohti tai ei pohtinut uuden Liike Nytin ympärillä pyörivää uutiskarusellia.

“Järven jää tummuu. Kuovi varoittelee. Peippo kotikuusen latvassa. Lenkillä mietittyä: Narsisti pukee itsekkään etunsa yhteisen hyvän kaapuun.”

Päivää aiemmin Kääriäinen puhui kokoomuksesta eronneesta Harry Harkimosta nimeltä ja viitaten myös muuan värikkääseen keskustavaikuttajaan.

“Eipä tästä Harkimon liikkeestä voi paljoa sanoa. Sen kuitenkin, että media on Hjalliksen kämmenellä. Pyörittää mediaa etevämmin kuin Väyrynen.”

Lisää aiheesta

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ilmoitti omalta osaltaan eilen luopuvansa keskustan puheenjohtajavaalista. Hän väläytti paluuta kansalaispuolueeseen, jonka kanssa hän on riidoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE