Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kenestä Yhdysvaltain ulkoministeri? – Putinin kaveri öljymies Tillerson vahvoilla

Rex Tillerson on vahvoilla tulevaksi ulkoministeriksi.

Yhdysvalloissa republikaanivaikuttaja Mitt Romney on vahvistanut, ettei hän ole maan seuraava ulkoministeri. Asiasta muun muassa uutisoivan CNN:n mukaan Romney on kirjoittanut Facebook-sivuillaan, että oli kunnia olla mukana harkinnassa ulkoministeriksi.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on kertonut Twitterissä, että julkistaa valintansa maan uudesta ulkoministeristä tiistaina aamusta paikallista aikaa. Mediatietojen mukaan Trump on valinnut ulkoministeriksi öljy-yhtiö ExxonMobilin toimitusjohtajan Rex Tillersonin.

Tillersonilla ei ole lainkaan poliittista kokemusta, eikä hän ole toiminut diplomaattina. Hän tuntee Venäjän presidentin Vladimir Putinin pitkältä ajalta. Vuonna 2011 hän neuvotteli energiayhteistyösopimuksen ExxonMobilin ja Venäjän välillä. Tillerson on jopa vastaanottanut Putinilta venäläisen kunniamerkin.

Tillersonin yhteydet Putiniin ovat herättäneet monissa amerikkalaisissa huolta ja kirpeääkin arvostelua.

Trump kertoo Twitterissä myös pitävänsä “lähitulevaisuudessa” tiedotustilaisuuden, joka käsittelee muun muassa hänen yritystoimintaansa ja kabinettiaan. Hän kertoo toisessa tviitissäään, että aikoo jättää yritystoimintansa ennen kuin aloittaa virassaan 20. tammikuuta.

Trumpin oli määrä pitää torstaina tiedotustilaisuus, jossa hän kertoisi, kuinka aikoo hoitaa yritystoimintansa ollessaan presidentti. Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan hän olisi pitämässä tiedotustilaisuutensa tammikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE