Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kenian vaalimellakoissa kuollut toistakymmentä ihmistä – Britannian ulkoministeri onnitteli valittua presidenttiä

Kenian vaalimellakoiden uhriluku on kasvanut. Uutistoimisto AFP:n mukaan perjantaina syttyneissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yhteensä 16 ihmistä. Kenialaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan kuolleita on 24.

Mellakat syttyivät sen jälkeen, kun istuva presidentti Uhuru Kenyatta oli valittu toiselle kaudelle. Hänen vastaehdokkaansa Raila Odingan kannattajat syyttivät vaaleja vilpillisiksi ja lähtivät monissa kaupungeissa osoittamaan mieltä kaduille.

AFP:n poliisilähteiden mukaan maan länsiosan mellakoissa on kuollut seitsemän ihmistä. Kenian länsiosa on Odingan vahvaa tukialuetta.

Myös pääkaupunki Nairobin slummialueilla mellakoitiin ja poliisin mukaan ainakin kahdeksan ihmistä kuoli. Kenian viranomaiset kiistävät poliisin ampuneen rauhanomaisia mielenosoittajia.

Sunnuntaina mielenosoitukset olivat jo laantuneet.

Britannia onnittelee lämpimästi presidentti Kenyattaa.

Britannia on onnitellut Kenian presidentinvaalit voittanutta Kenyattaa uudelleenvalinnasta. Britannian ulkoministeri Boris Johnson sanoi lauantaina julkaistussa tiedotteessa, että tiistai oli historiallinen päivä Kenialle miljoonien kenialaisten käydessä äänestämässä.

Lisää aiheesta

Johnson sanoi, että Britannia onnittelee lämpimästi presidentti Kenyattaa.

Tiedotteessa Johnson myös vetosi, että ihmiset pysyisivät rauhallisina. Toiselle kaudelle valittu Kenyatta on myös vedonnut rauhan puolesta voittonsa jälkeen.

Kenia on Britannian entinen siirtomaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE