Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Kentälle tuupertunut Christian Eriksen on sairaalassa ja hänen tilansa on vakaa – peli jatkuu 21.30

LEHTIKUVA / AFP Friedemann Vogel

Tanskan jalkapallomaajoukkueen tähtipelaaja Christian Eriksen valahti nurmen pintaan Tanskan ja Suomen välisen EM-lopputurnauspelin avauspuoliajan lopulla Kööpenhaminan Parken-stadionilla. Erikseniä hoidettiin pitkään kentällä, ja pelaajien sekä lähellä olleiden katsojien ilmeet olivat hyvin kauhistuneita. Osa pelaajista itki.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myöhemmin Tanskan jalkapalloliitto DBU kertoi Twitterissä, että Eriksen on tajuissaan ja hänelle tehdään tutkimuksia sairaalassa. Kenttäkuulutus kertoi lisäksi, että Eriksenin tila on vakaa. Tämä tieto sai yleisössä aikaan valtavat suosionosoitukset.

Tilanteessa 0–0 oleva peli on ollut keskeytyksissä pitkään, mutta se jatkuu kello 20.30 paikallista aikaa eli kello 21.30 Suomen aikaa. Ensin pelataan avauspuoliajan viimeiset neljä minuuttia ja sitten viiden minuutin tauon jälkeen pelataan toinen puoliaika.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa kertoi, että molempien joukkueiden pelaajat pyysivät pelin jatkamista.

Eriksenille annettiin kentällä sydänhierontaa. Tanskan pelaajat ympäröivät hoitotiimiä koko ajan. Runsaan kymmenen minuutin jälkeen Eriksen vietiin paareilla kentältä, ympärillä pelaajat pitivät lakanaa näkösuojana. Eriksen oli kuitenkin ilmeisesti tuolloin tajuissaan. Reuters-uutistoimiston valokuvaajan mukaan hän näki kuinka Eriksen oli nostanut kättään otsalleen ollessaan paareilla.

Stadionilla olevat suomalaiskannattajat ovat pysyneet paikoillaan, kuten kenttäkuulutuksessa on useaan kertaan pyydetty. Suomalaisfanit aloittivat, ennen tietoa Eriksenin tilasta, “Christian Eriksen” -kannustushuudot ja saivat ensin tanskalaisfaneilta suosionosoituksia ja lopulta nämä mukaan rytmikkääseen huutoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE