Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kertakäyttömuoville ehdotetaan veroa – ympäristöministeriö julkisti muovitiekartan

Ympäristöministeriön muovityöryhmä esittää muoviveroa kertakäyttömuoville. Työryhmä julkisti tänään Suomen muovitiekartan, johon on koottu yli sata ehdotusta kestävämmän muovitalouden luomiseksi.

– Suomen muovitiekartta voi toimia maailmalla muille valtioille suunnannäyttäjänä, koska se on ensimmäinen laatuaan maailmassa, muovitiekartan laatineen yhteistyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) sanoo lehdistötiedotteessa.

Ehdotuksissa on ideoita sekä yrityksille että yksityisille kuluttajille. Pakkausmuovin vähentämisen ja korvaavien materiaalien käyttämisen lisäksi muovin kierrätyksestä halutaan tehdä kuluttajaystävällisempää.

Muovijätteen talteenoton tehostamiseksi ehdotetaan erilliskeräysvaatimusten uudistamista. Pakkausmuovin talteenottoa ja keräyspaikkoja tulisi lisätä esimerkiksi laajentamalla kiinteistökohtaista ja alueellista keräysjärjestelmää ja järjestämällä korttelikeräys pientaloille. Kuluttajille halutaan lisäksi tarjota enemmän neuvontaa.

Muoviala osallistuu jatkotyöhön

Tavoitteena on myös lisätä tutkimustietoa muovien haitallisista terveys- ja ympäristövaikutuksista ja niiden ratkaisuista.

– Muovihaaste on hyvä esimerkki ongelmasta, joka ei ratkea millään yksittäisellä tempulla. Sen selättämiseen tarvitaan kuluttajia, yrityksiä, tutkimusta ja innovaatioita, teknologiaa sekä lainsäädäntöä ja politiikkaa, ylijohtaja, yhteistyöryhmän varapuheenjohtaja Tuula Varis ympäristöministeriöstä sanoo lehdistötiedotteessa.

Muovitiekartassa ehdotettujen toimien käynnistymistä ja etenemistä on tarkoitus arvioida vuoden 2019 keväällä.

Muoviteollisuus ry kiittää tiekartan laajuutta. Toimitusjohtaja Vesa Kärhän mukaan muoviala kokee eniten omakseen kartassa kuvatut uudet ratkaisut muoveilla ja muoveille.

– Muoviteollisuus ilmoittautuu mukaan myös kartan mukaiseen jatkotyöhön Suomessa. Alalla on töissä yli 10 000 ihmistä noin 530 yrityksessä, hän sanoo lehdistötiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE