Kotimaa

Kertomuksissa puhutaan jopa raiskauksista – lähes tuhat kulttuuriammattilaista vaatii loppua seksuaaliselle häirinnälle

Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander

Lähes tuhat kulttuuriammattilaista vaatii tänään julkaistussa vetoomuksessa seksuaalisen häirinnän lopettamista. Vetoomuksen julkaisivat Helsingin Sanomat ja Svenska Yle. Allekirjoittaneiden joukossa on elokuva-, tv-, teatteri-, ooppera-, sirkus- ja tanssialan työntekijöitä. Joukossa on niin opiskelijoita, oppilaitosten työntekijöitä kuin nimekkäitä taiteilijoitakin.

Vetoomuksen tekijät keräsivät myös yli 40 nimetöntä tapauskertomusta, joissa kerrotaan alalla työskentelevien kokemasta rankastakin seksuaalisesta häirinnästä.

#kulissientakana-kampanjalla muun muassa salaisissa Facebook-ryhmissä kerättyjen kertomusten perusteella häirintää tapahtuu alalla paljon. Häirintää kokevat ammattilaisten lisäksi myös alaikäiset, opiskelijat ja alan harrastajat, ja kertomuksissa puhutaan jopa raiskauksista. Ahdistelija on kertomuksissa usein miesohjaaja, -tuottaja tai -kollega.

Vetoomuksessa vaaditaan, että alan vallankäyttäjät toimivat aktiivisesti seksuaalisen häirinnän mahdollistavien rakenteiden ja työilmapiirin muuttamiseksi.

– Me allekirjoittaneet vaadimme nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle ja vaadimme että valta-asemissa olevat henkilöt ottavat ongelman vakavasti, vetoomuksessa sanotaan.

Suomessa seksuaalinen häirintä on puhuttanut taidealojen lisäksi esimerkiksi kouluissa.

Seksuaalinen häirintä nousi keskusteluun, kun vaikutusvaltaiseen elokuvatuottajaan Harvey Weinsteiniin liittyvät ahdistelusyytökset tulivat näkyvästi julkisuuteen New York Times -lehden ja New Yorkerin jutuissa lokakuun alkupuolella.

Näyttelijä Alyssa Milano osallistui keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja kehotti kaikkia seksuaalisen häirinnän kohteiksi joutuneita naisia liittymään keskusteluun julkaisemalla viestejä aihetunnisteella #metoo, suomeksi minä tai minua myös. Erilaiset #metoo-viestit ja häirintäesimerkit levisivät muun muassa Facebookissa ja Twitterissä, myös Suomessa.

Suomessa seksuaalinen häirintä on puhuttanut taidealojen lisäksi esimerkiksi kouluissa. STT kertoi kuun alussa Kallion lukiossa opiskelijoiden kokemasta häirinnästä, ja maanantaina joukko Vaasan ruotsinkielisen normaalikoulun Vasa övningsskolan entisiä ja nykyisiä oppilaita julkaisi häirinnän vastaisen vetoomuksen. Helsingin Sanomat julkaisi torstaina lukijakyselyn, johon tuli vastauksena lukuisia kertomuksia kouluissa koetusta seksuaalisesta häirinnästä.

Ruotsissa häirintäkeskustelu on saanut Suomeakin isommat mittasuhteet ja useat poliitikot, muun muassa pääministeri ja kulttuuriministeri, ovat ottaneet tiukasti kantaa seksuaalista häirintää vastaan.

Suomessakin on esitetty vaatimus, että eduskunnan suuressa salissa pitää järjestää keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, mutta poliittisen johdon ulostulot ovat olleet vaisumpia kuin läntisessä naapurimaassa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat