Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kesäduuni ei nyt irtoa helposti – koronarajoitusten purkaminen avaa lisää paikkoja

Työnantajat palkkaavat koronaepidemian takia huomattavasti vähemmän kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna. Esimerkiksi Uudenmaan ely-keskuksen mukaan kesätyöpaikkailmoituksia oli huhtikuussa hieman yli puolet viime vuoden huhtikuun määrästä. Toukokuun 12. päivään mennessä Uudellamaalla oli ilmoitettu vain 53 kesätyöpaikasta, kun viime vuoden toukokuussa ilmoitettiin yhteensä 1 300 paikasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

S-ryhmä pystyy palkkaamaan kesätyöntekijöitä noin 4 000, kun alkuperäinen arvio kesätyöntekijöiden määrästä oli noin 14 000.

− Määrää laskee tänä vuonna erityisesti Tutustu ja tienaa -harjoittelijoiden vähäisempi palkkaus. Haluamme toimia koronaviruskriisissä vastuullisesti, ja palkkaamme erityisesti kaikkein nuorimpia koululaisia vain hyvin harkiten. Myymälöidemme arki on tehostetun hygienian ja erikoistoimien vuoksi koko tulevan kesän poikkeuksellista, emmekä välttämättä voi taata sellaista tukea nuorimmille työntekijöille, joka olisi poikkeusaikana tarpeen, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo tiedotteessa.

Toinen suuri kaupan alan työllistäjä Kesko ei palkkaa aiempien vuosien tapaan korkeakouluopiskelijoita, jotka hakevat tutkintoaan vastaavaa kesätyötä. Kassa-, hyllytys- ja palvelutehtäviin palkataan kesätyöntekijöitä lähes normaalisti, mutta kukin kauppias tekee itsenäisen päätöksen palkkaamisesta.

Vaikeimmassa tilanteessa ovat erikoistavarakaupat, kun taas päivittäistavarakaupoissa työvoiman tarve on jopa lisääntynyt, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntija Mikko Räsänen. Matkailualan pysähtyminen näkyy myös päivittäistavarakauppojen kesätöissä.

EK:n tavoitteena on 130 000 kesätyöpaikkaa vuosittain. Tänä vuonna paikkoja tullaan jakamaan vähemmän, mutta rajoitusten todelliset seuraukset selviävät vasta syksyllä yrityksille tehtävästä kesätyökyselystä. Räsäsen mukaan ajantasainen seuranta kesätyötilanteesta puuttuu.

Kesätyöpaikat vähissä myös kunnissa

Osa kunnista ei pysty tarjoamaan ollenkaan kesätyöpaikkoja, kertoo KT Kuntatyönantajien työmarkkinatutkija Riikka Krause. Valmius nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseen vaihtelee kunnittain. Krausen mukaan kunnat ovat hyvin halukkaita työllistämään nuoria mahdollisuuksien mukaan ja tarkkailevat tilannetta, sillä se voi muuttua nopeasti.

Viime kesänä kunnissa oli tarjolla noin 45 000 kesätyöpaikkaa. Tänä vuonna kuntien tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä on pienempi, mutta tarkkaa lukumäärää ei Krausen mukaan vielä tiedetä.

Useat kaupungit jakavat myös tänä vuonna runsaasti kesätyöseteleitä 15–19-vuotiaille työnhakijoille. Seteleitä tarjotaan jopa enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna, sillä niillä halutaan tukea nuorten työllistymistä alueen yrityksiin.

Työsuhdeneuvontaa poikkeusoloissa

Kesätyöpaikkoja voi tulla vielä hakuun, muistuttavat TE-toimistot. Esimerkiksi ravintoloiden avaaminen kesäkuun alussa kasvattaa työvoiman tarvetta. Avoimia paikkoja on tällä hetkellä erityisesti rakennusalalla, sosiaali- ja terveydenhuollossa, siivouksessa, puhelinmyynnissä sekä tuotanto- ja varastotyössä. Myös maatalouden kausitöitä on jonkin verran haussa.

Koronaepidemian aiheuttama kesätöiden epävarmuus on näkynyt myös SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteisessä Kesäduunari-infossa, joka tarjoaa nuorille neuvontaa työsuhdepulmissa. Yhteydenottoja on tullut ensimmäisen toimintaviikon aikana vilkkaammin kuin aikaisempina vuosina, ja kysymyksiä on esitetty perinteisten teemojen lisäksi koronan aiheuttamista työsuhteiden siirtymisistä tai perumisista.

– Moni on kuitenkin toiveikas ja valmis hakemaan kesätöitä sellaiselta alalta, jolla ei ole aikaisemmin työskennellyt, kertoo Kesäduunari-infon neuvoja Anni Ritari.

STT–Minja Viitanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE