Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskeinen SDP-päättäjä Antti Rinteen jatkokauden taakse — vertaa ESS:ssa Paavo Lipposeen

Entinen työministeri Tarja Filatov kannattaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen jatkokautta puolueen johdossa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Filatov on SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja.

— Voin sanoa sen ääneen, sillä tässä on tapahtunut paljon sellaista kehitystä, mikä on liittynyt SDP:n valmisteluun ja linjan muodostuksen yhtenäistämiseen, jossa näkyy Antti Rinteen työn jälki.

Tarja Filatov.

Filatov näkee Rinteessä samaa kuin toistaiseksi viimeisessä sd-pääministerissä.

—Paavo Lipposessa ja Antti Rinteessä on se sama puoli, että he ovat pyrkineet siihen, että jokainen hoitaa oman rootelinsa. Siinä mielessä arvostan sitä työtä, mitä Rinne on tehnyt.

Filatovin mukaan Rinteellä on hyvät mahdollisuudet selvitä hyvin myös arvostelua keränneistä televisiotenttien esiintymistä.

Lisää aiheesta

Rinne on toistaiseksi ainoa puheenjohtajakisaan ilmoittautunut. Timo Harakka kertoi viimeksi tänään, että hänen kesäinen kantansa on muuttumaton.

— Jos tulee useita ehdokkaita, sitten voi alkaa harkita. Nyt ei olla sellaisessa tilanteessa, niin minulla ei ole minkäänlaista aikarajaa tässä itsellä, Harakka sanoo Demokraatille.

Antti Lindtman, Tytti Tuppurainen ja Tuula Haatainen ovat kertoneet harkitsevansa kisaan lähtöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE