– Ei se päätös kauaa kestänyt. Seuraavana vuonna olin jo paikallisen työväenyhdistyksen jäsen ja sitä seuraavana jo puheenjohtaja. Otin osaa ensimmäisiin kuntavaaleihin vuonna 2012, edelleen Konneveden työväenyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Korhonen kertoo.

Korhonen sai varapaikan valtuustoon. Korhonen opittiin tuntemaan konnevetisten keskuudessa toimeliaana naisena. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa tärppäsi. Hänestä tuli valtuutettu ja kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Seuraava poliittinen etappi oli Keski-Suomen Demarinaiset, jonka puheenjohtajaksi Korhonen valittiin syyskokouksessa tänä vuonna. Demarinaisten liittokokouksessa marraskuussa Korhonen valittiin Demarinaisten liittohallitukseen.

Palkkojen ”munalisälle” kyytiä

Yksi Eeva Korhosen tavoitteista on edistää naisten asemaa työelämässä. Johtajanpaikkoja täytettäessä naisten tulisi olla tasavertaisina hakijoina miesten kanssa.

– Naisjohtajia on liian vähän. Palkkoja määrittäessä olisi hyvä muistaa, että naisten euro olisi saman suuruinen kuin miesten. Ilman sitä kuuluisaa ”munalisää”, Korhonen veistelee.

Korhosen mielestä kaikkia ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisina ikään, ihonväriin, sukupuoleen tai muihin seikkoihin katsomatta. Korhoselle on tärkeää, että hän saa edes yrittää vaikuttaa asioiden kulkuun.

Polittiikka tuutulauluna

Jos kenellä politiikka on verissä, niin Eeva Korhosella. Isoisoisä Erland Reunanen oli Rauman työväenyhdistyksen perustaja ja pappa Sulo Reunanen oli henkeen ja vereen SAK:n ja työväenyhdistyksen asialla. Vaimonsa Maijan kanssa Sulo puhui politiikkaa aamusta iltaan. Eeva vietti paljon aikaa mummolassa ja hän nukahti usein mummon poliittiseen pulinaan – tuutulaulu sekin.

Poliittisia puheita Eeva Korhonen kuuli vain mummolassa, kotona politiikkaa ei puhuttu. Korhonen tuumii, että syy siihen löytyy noin sadan vuoden takaa. Isoisoisä Erlandin kohtalo sisällissodan aikaan oli kipeä haava. Hänet napattiin sattumanvaraisesti väkijoukosta ja vietiin Lahteen teloitettavaksi. Jälkeenpäin huomattiin, että napattu ja teloitettu oli väärä mies.

– Sain kuulla hänen kohtalostaan kirjailija Väinö Saariselta, joka kirjoitti Uotilan työväenyhdistyksen historiikin ”Oikeus Vaikuttamiseen”, Korhonen kertoo.

– Punaisten kohtalo ja isoisän teloitus varmasti saivat äitini ja enoni varovaisiksi suhteessa politiikkaan. He eivät koskaan puhuneet pappansa kohtalosta. Yksi sukupolvi sai tarpeekseen politiikasta. Se jätettiin muille, hän jatkaa.

Heikommasta huolta

Kotoa Korhonen oppi kuitenkin toisten auttamisen. Perheessä oli monta lasta, isä oli laivan muonittaja ja äiti oli kotona. Suurperheen arkea auttoi, että äidin vanhemmat asuivat kaupungin toisella laidalla.

– Silloin opin sen, että pienimmistä ja heikommista pitää pitää huoli, ja siitä se jäi jotenkin päälle. Haluan auttaa jos voin, Korhonen kertoo.

Koulutyttönä hän kokosi ystäviensä kanssa ”apupaketteja” vähävaraisille jouluksi. Tytöt virkkasivat patalappuja ja paistoivat pipareita. Pakettiin kerättiin se, mitä kunkin kodista sai.

– Vuodet ovat jättäneet hyvät muistot. Yhdessä saa enemmän aikaan, Korhonen sanoo.

Poliittinen geeni heräsi horroksesta

Mummon poliittiset tuutulaulut eivät olleet menneet hukkaan. Politiikan geenit hytkähtivät hereille vuonna 1977, valtakunnallisen sähkölakon aikaan. Juuri ensimmäisen lapsensa saanut Korhonen ajatteli, että jos hän joskus jollain tapaa voi vaikuttaa, hän sen vielä tekee. Sen aika koitti monta vuotta myöhemmin, kun lapset olivat kasvaneet tarpeeksi. Korhonen lähti töihin pussitehtaalle.

– Saman tien minut valittiin varatyösuojeluvaltuutetuksi. Siitä se sitten lähti, hän kertoo.

Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. Hän liittyi Raumalla Uotilan työväenyhdistykseen – siihen samaan, jota isoisoisä oli ollut aikoinaan perustamassa. Hän meni töihin Orakselle koneistajaksi ja aloitti luottamusmiehen hommat 1992. Noin 15 vuotta sen jälkeen hän joutui kohtalokkaaseen läheltä piti -tilanteeseen.

– Olin nostamassa trukilla taakkaa, kun lattia romahti alla ja trukki rytkähti reikään, hän kertoo.

Korhonen loukkasi niskansa ja selkänsä. Hän jäi pitkällisten tutkimusten ja hoitojen jälkeen osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Nykyään hän on jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Se ei kuitenkaan menoa hidasta.

– Länsirannikon naiset on tehty pärjäämään. Muutama kilo silakoita takakontissa edesauttaa sekin pitämään naisen tiellä, konnevetiläistynyt raumalainen summaa.

Kristiina Hurmerinta