Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskipohjanmaa: Jutta Urpilainen pyrkii viidennelle kaudelleen eduskuntaan

Kokkolalainen kansanedustaja Jutta Urpilainen SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vaasassa.

Kansanedustaja, SDP:n entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen aikoo asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Asiasta kertoo Keskipohjanmaa.

Demokraatti

Demokraatti

Urpilainen on toiminut kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien. Tällä hetkellä Urpilainen toimii kansanedustajuutensa ohella ulkoministeri Timo Soinin nimittämänä ulkoministeriön rauhanvälityksen erityisedustajana.

– Perusteellisen pohdinnan jälkeen olen päätynyt siihen, että olen käytettävissä SDP:n Pohjanmaan piirin päättäessä syyskokouksessaan kansanedustajaehdokkaista, Urpilainen sanoo Keskipohjanmaalle.

Vielä viime viikolla SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokousessa Vaasassa Urpilainen kertoi Demokraatille yhä pohtivansa, aikooko hän asettua ehdolle toukokuun europarlamenttivaaleihin vai huhtikuun eduskuntavaaleihin. Ehdolla voi halutessaan olla molemmissa.

– En näe sitä oikein realistisena vaihtoehtona, että olisin ehdolla molemmissa vaaleissa, Urpilainen sanoi viime viikolla.

Urpilainen toteaa Keskipohjanmaalle olevansa valmis myös esimerkiksi ministerinpestiin, jos siihen ilmenee mahdollisuus.

– Pyrin ensisijaisesti eduskuntaan. Jos vastuuta on sitten tarjolla, en sitä pelkää. Jos kokemukselleni ja osaamiselleni on käyttöä esimerkiksi valtioneuvostossa tai muissa vastuullisissa tehtävissä, olen siihen valmis. Ne ovat tietenkin asioita, jotka puolueen johto viime kädessä ratkaisee, hän muistuttaa.

Lisää aiheesta

– Me haluamme ja minä haluan tehdä töitä sen eteen, että Antti Rinne on seuraava pääministeri, Urpilainen vielä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE