Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskiviikon mielenilmaisu sulkee pääkaupunkiseudun päiväkoteja – “Ammattilaisia ajettu nurkkaan”

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset järjestävät keskiviikkona mielenilmauksen kello 12 ja 18 välillä, jossa vastustetaan valmisteilla olevaa uutta varhaiskasvatuslakia. Mielenilmaukseen osallistuvat Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) lisäksi Talentia, Tehy, Super ja Jyty.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulosmarssi koskee sekä yksityisellä että kunnallisella sektorilla työskenteleviä.

– On ikävää aiheuttaa harmia varhaiskasvatuspalvelujen käyttäjille, mutta suuri joukko varhaiskasvatuksen ammattilaisia on ajettu nurkkaan. Lainsäätäjät eivät ole kuunnelleet huoltamme ja kritiikkiämme. Lausunnot ja yhteydenotot päättäjiin on jätetty kokonaan huomioimatta lakiesityksessä. Siksi joudumme tarttumaan nyt järeämpiin keinoihin tullaksemme kuulluksi, sosionomeja edustavan ammattijärjestö Talentian Marjo Varsa sanoi viime viikolla.

“Lasten turvallisuuden takaaminen on pääasia”

Esimerkiksi Espoossa suomenkielisistä varhaiskasvatuksen yksiköistä liki kolmekymmentä suljetaan keskiviikkona puolen päivän aikaan. Yhteensä suomenkielisiä varhaiskasvatusyksikköjä on kaupungissa melkein 200, joista arviolta 780 työntekijää osallistuu mielenilmaukseen.

Ruotsinkielisistä 26 päiväkodista suljetaan puolilta päivin kahdeksan.
Vanhemmille asiasta tiedotettiin tiistaina, kertoo Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila.

Sulkujen takia lapsimäärää joudutaan keskiviikkona lisäksi rajaamaan.

Lisää aiheesta

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päiväkodin henkilökunta käy keskustelua lasten vanhempien kanssa siitä, ettei kaikkia lapsia voida hoitaa keskiviikkona puolen päivän jälkeen, Mattila selventää.

– Jos lapsia tulee kuitenkin hoitoon enemmän, niin me olemme ilmoittaneet henkilökunnalle, että vaikka olisi lähdössä mielenilmaukseen, lapsia ei voi jättää heitteille, Mattila kertoo ja toteaa tilanteen olevan varsin poikkeuksellinen.

– Oman urani aikana ei mitään vastaavanlaista ole tapahtunut. Tarvitaan joustoa kaikin puolin, että saadaan lasten turvallisuus taattua, sehän se pääasia tässä on.

Hyvinkäällä suljetaan ulosmarssin vuoksi avoin päiväkotitoiminta ja kerhotoiminta iltapäivän osalta kokonaan, kertoo kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Eila Rapala.

– Lisäksi pieniä yksiköitä ja ryhmiä yhdistetään, ei pystytä järjestämään palveluita tässä laajuudessa mitenkään, Rapala sanoo.

Järvenpään vs varhaiskasvatusjohtaja Marju Niinisalo kertoo, että noin kaksi Järvenpään 20:stä varhaiskasvatuksen yksiköstä suljetaan puolilta päivin ja 100 työntekijää osallistuu mielenilmaukseen.

Keravalla mielenilmaus sulkee ainakin viisi kaupungin 19:sta päiväkodista, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Hannele Koskinen.

Lakiesitys on paitsi sosionomien ammattitaitoa aliarvioiva.

Jos lakiesitys toteutuu, sosionomeilla ei jatkossa ole pätevyyttä lastentarhanopettajan tai päiväkodin johtajan ammattiin ilman mittavaa lisäkoulutusta. Nykylain mukaan sosionomit ovat näihin tehtäviin päteviä.

He muodostavat tällä hetkellä kolmanneksen lastentarhanopettajista. Sosionomeja toimii myös päiväkodin johtajina.

– Lakiesitys on paitsi sosionomien ammattitaitoa aliarvioiva, myös täysin kestämätön esitys tilanteessa, jossa jo nyt on pula pätevistä lastentarhanopettajista. Suomalainen varhaiskasvatus on kansainvälisestikin vertaillen erinomaista ja sosionomien osaaminen varhaiskasvatuksen opetus- ja johtotehtävissä on kiistatonta. On hullua sysätä tämä osaaminen syrjään ilman perusteita. Sosionomien pätevyys lastentarhanopettajan ja päiväkodin johtajan tehtävään on säilytettävä ennallaan, Talentian Marja Varsa on vaatinut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE