Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Keskolle kaikkien aikojen ennätystulos

Kauppajätti Keskon vertailukelpoinen liikevoitto nousi huhti–kesäkuussa reiluun 122 miljoonaan euroon.

Vuotta aiemmin tulos oli 113 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi noin 2,8 miljardiin euroon.

Yhtiön mukaan toisella vuosineljänneksellä saavutettu tulos on kaikkien aikojen paras. Pääjohtaja Mikko Helander kommentoi yrityksen vahvan kasvustrategian kasvattaneen liikevaihtoa ja parantaneen edelleen tulosta. Erityisesti päivittäistavarakaupan liikevaihto kasvoi rivakasti, mikä johtuu osittain pääsiäisen ajoittumisesta tänä vuonna huhtikuulle.

– Päivittäistavarakaupassa kasvu jatkui markkinaa nopeampana kaikissa ketjuissamme, Helander kommentoi yhtiön tiedotteessa.

Kesko on viime vuosina kasvattanut liiketoimintaansa useilla yritysostoilla. Viimeksi toukokuussa yritys kertoi ostaneensa yli satavuotiaan Heinon tukun.

– Tulokset osoittavat, että vuonna 2015 laadittu strategia toimii hyvin. Strategian määrätietoinen toteutus jatkuu, ja odotamme liikevaihdon kasvavan ja kannattavuuden edelleen paranevan.

Keskolla oli kesäkuun lopussa noin 25 000 työntekijää, joista Suomessa työskentelee noin 13 000.
STT–TANELI KONTIAINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE