Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Keskon yt:t ohi: 206 menettää työnsä, 51 kauppaa sulkeutuu

Kesko on saanut päätökseen Siwoja ja Valintataloja koskevat yt-neuvottelut. Lopputuloksena kauppatoiminta päättyy 51 kaupassa ja 206 henkilön työsuhde päättyy.

Neuvottelut saatiin loppuun myös niiden 60 kaupan osalta, joiden myyntiä kilpailu- ja kuluttajavirasto edellyttää. Myynnistä neuvotellaan edelleen ja osa kaupoista siirtynee kilpailijoiden omistukseen.

Irtisanottaville on tarkoitus tarjota työtä muista K-marketeista tai muualla Keskon palveluksessa, Kesko kertoi tiedotteessaan.

Siwoja ja Valintataloja on muutettu K-marketeiksi jo yli 320 ja muutokset jatkuvat kevään mittaan. Yhteensä K-marketeiksi on muuttumassa yli 400 liikettä.

Keskon varatoimitusjohtajna Jorma Rauhalan mukaan Keskon tavoite on pitää lähikauppaverkosto mahdollisimman laajana.

– Olemme rakentamassa Suomen ylivoimaisesti laajinta lähikauppaverkostoa, joka koostuu lähes 1 000 lähikaupasta ja joka työllistää lähes 8 500 kaupan alan ammattilaista. Valitettavasti Suomen Lähikaupalta tulleessa verkostossa on mukana kauppoja, joissa emme ole löytäneet keinoa jatkaa liiketoimintaa kannattavasti, Rauhala sanoi.

Suljettavia liikkeitä on muun muassa pienillä paikkakunnilla, joilla ei ole riittävää asiakaspohjaa. Toisissa olisi ollut liian suuri investointitarve.

Lisää aiheesta

Juttua päivitetty klo 13.51.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE