Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskusta ei kerro neuvolakantaansa – Rehula: “Tämä on aihepiiri, jossa yhtä oikeaa polkua ei ole”

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) on haluton pohtimaan ääneen keskustan kantaa neuvolapalvelujen yhtiöittämiseen. Kokoomusministeri Paula Risikko kertoi MTV:lle, että neuvolat tulisi tuoda sote-uudistuksessa valinnanvapauden piiriin.

Rehulan mukaan keskustan kanta selviää siinä vaiheessa, kun hallituksen esitys valinnanvapauslainsäädännön osalta on tämänkin asian kohdalta käsitelty.

– Meillä on omat näkemyksemme ja me tuomme ne neuvottelupöydässä esiin, Rehula sanoi torstaina eduskunnassa.

Hän korosti, että aiheesta on kahta koulukuntaa myös asiantuntijoiden piirissä.

– Tämä on aihepiiri, jossa yhtä oikeaa polkua ei ole.

Rehulan mukaan valinnanvapauslaki pyritään saamaan eduskuntaan alkuperäisessä aikataulussa yhdessä muiden maakunta- ja sote-uudistusta koskevien lakien kanssa. Aikaisemmin takarajaksi on mainittu 27. huhtikuuta.

– Se on ykköstavoite tässä tehtävässä, jossa itse olen.

Lisää aiheesta

Ennen eduskuntakäsittelyä lakipakettia sorvataan lausuntokierroksella saadun palautteen ja perustuslain valossa. Valinnanvapauslain tulee ehtiä myös lainsäädännön arviointineuvoston käsittelyyn ja se pitää kääntää ruotsin kielelle. Rehulan mukaan töitä riittää.

– Aikataulun osalta ollaan tilanteessa, jossa meidän pitää kyetä tekemään ratkaisut ja mitä nopeammin sen parempi.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE