Politiikka
4.6.2024 09:25 ・ Päivitetty: 4.6.2024 10:12
Keskusta iski jälleen – Demokraatin tiedot: Tästä epäluottamusesityksessä on kyse
Keskusta on kutsunut iltapäiväksi koolle tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan puolueen uudesta epäluottamusesityksestä hallitukselle.
Aihe on jätetty salamyhkäisesti kertomatta, mutta keskusta on pitänyt viime aikoina laajasti esillä esimerkiksi EU:n yhteisvelkaan liittyviä kysymyksiä ja kritisoinut hallitusta tähän liittyen.
Keskusta ei tällä kerralla tee välikysymystä, joten muiden oppositioryhmien ulosjättäminen epäluottamusesityksestä ei pistä niin selkeästi silmään.
Silti etenkin SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton puolelta katsotaan, että keskusta sooloili jälleen.
– Keskusta ei ole käynyt kanssamme keskustelua asiasta, saimme tiedon mediasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa.
Myös vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Atte Harjanne on ollut keskustan aikeista pimennossa.
– Joo ei ole kertonut mitään. Pöhköä touhua. Me ollaan vihreissä lähdetty siitä, että aina kannattaa katsoa, onko laajemmalle opposition yhteistyölle edellytyksiä. Näin me toimittiin luonto- ja ilmastovälikysymyksen kanssa, Harjanne sanoo.
Myös vasemmistoliitosta ja Liike nytistä vahvistetaan Demokraatille, että tietoa keskustan tämän päivän manööveristä ei heillä ollut.
Oppositioryhmät ovat aiemmin keskustelleet välikysymysten jättämiseen liittyvistä pelisäännöistä, koska opposition yhteisiä välikysymyksiä on tällä kaudella tehty vain yksi. Kysymys koski sairaaloiden alasajoa.
Uutista korjattu kello 13.09. Uutisissa oli aiemmin kerrottu Demokraatin tietoihin nojaten, että välikysymys liittyisi arvonlisäverotukseen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.