Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskusta täräytti eduskunnassa kysymyksen “julmistelijoille” – tästä on kyse

Lehtikuva

“Käsillä oleva ratkaisu on iso ja periaatteellinenkin. On hyvä, että ihmiset ovat hereillä. Kyse on heidän, suomalaisten veronmaksajien rahoista. Tähän asti keskustelu EU:n elpymispaketista on kuitenkin ollut melkoista pelottelua. Yhdet sanovat maailmanlopun tulevan, jos pakettia ei hyväksytä. Toiset sanovat Suomen itsenäisyyden menevän, jos se hyväksytään. Kyllä ihmiset osaavat ajatella itse. Myös me kansanedustajat”, sanoo keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti keskustan ryhmäpuheenvuorossa.

Demokraatti

Demokraatti

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että kokonaisuus voidaan hyväksyä, kun se on tarkasti rajattu Suomen pitkän linjan mukaisesti valtiovarainvaliokunnan mietinnössä kuvatulla tavalla.

“EU ei voi eikä saa tässä asiassa olla mikään yhden totuuden yhdistys. Oikeutettuihin kysymyksiin tarvitaan vastauksia ja kritiikkiäkin pitää sietää. Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Julmistelijoilta puolestaan pitää kysyä, mikä se heidän vaihtoehtonsa on. Kävi keskiviikon äänestyksessä miten tahansa, Suomi jatkaa EU:n täysivaltaisena jäsenenä ja itsenäisenä maana. Seurauksia ratkaisullamme tietenkin on. Niin tuppaa elämässä muutenkin olemaan.”

Keskustan mukaan elpymispaketin ja EU:n tulevien vuosien budjetin hyväksyminen on puutteistaan huolimatta Suomen etu.

“Paketti on ja sen pitää olla poikkeuksellinen ja kertaluonteinen ratkaisu. Kaikkien EU-maiden tulee olla edelleen vastuussa lähtökohtaisesti itse omasta taloudestaan. Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Elvytyspaketin varoja ei myöskään tule myöntää jäsenmaille ilman niiden uskottavia, julkista taloutta tervehdyttäviä uudistuksia.”

Keskusta korostaa, että Suomen ja muun Euroopan talous ovat yhtä.

Toiseksi, EU:n tulevien vuosien budjetissa Suomi on saamassa lisää rahaa maatalouteen, maaseudun kehittämiseen ja aluepolitiikkaan. Ne ovat maakuntien ja niiden kehityksen kannalta elintärkeitä. Samoin panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen kasvavat.”

“Kolmanneksi, kokonaisuus luo taloudellisen vakauden lisäksi poliittista vakautta. Silläkin on arvoa. Euroopan hajaannus hyödyttää vain sen ulkopuolisia valtoja.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE