Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustaedustaja syytti Vapaavuorta “johtavaksi riidankylväjäksi” – SDP:n Paatero muistutti kaupunkien merkityksestä koko Suomen kasvulle

Sirpa Paatero eduskunnassa (kuva otettu 1.3.2018).

Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu jylläsi vahvana eduskunnassa keskiviikkona, kun kansanedustajat keskustelivat Suomen aluekehityksestä ja kaupunki- ja maaseutupolitiikasta.

Keskustelun alullepanijoihin lukeutunut Petri Honkonen (kesk.) syytti avauspuheenvuorossaan Helsingin “puuhakasta pormestaria” Jan Vapaavuorta (kok.) “johtavaksi riidankylväjäksi”.

– Kaikille suomalaisille tärkeän Helsingin ei pitäisi kilpailla muun Suomen kanssa vaan kansainvälisesti, Honkonen sanoi.

– Vapaavuoren ja hänen hengenheimolaistensa tavoitteena on kaataa sote- ja maakuntauudistus ja ylipäätään keskittää suomalaiset palveluineen ja työpaikkoineen vain suurimpiin kaupunkeihin tai käytännössä pääkaupunkiseudulle, Honkonen jatkoi.

Honkosen mukaan ihmisille on mahdollistettava hyvä elämä kaikkialla Suomessa, niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Honkosen keskustelunavaus herätti eduskunnan salissa siinä määrin puheenporinaa, että keskustelua johtanut varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) joutui keskeyttämään puheenvuoron ja pyytämään kansanedustajia rauhoittumaan.

“Kaupungit vetävät talouskasvua”.

Useat kansanedustajat muistuttivat puheenvuoroissaan, että kaupungistuminen on maailmanlaajuinen kehityssuunta, jota ei Suomessa pidä lähteä estämään.

Sirpa Paatero (sd.) muistutti arviosta, jonka mukaan Suomessa seitsemän suurinta kaupunkia tulee kasvamaan yhteensä noin miljoonalla asukkaalla vuoteen 2050 mennessä, minkä vuoksi kaupunkipoliittiselle keskustelulle on Suomessa suuri tarve.

Paatero painotti, että kaupunkikeskukset – maakuntien keskuskaupungit ja valtakunnalliset suurkaupungit – vetävät Suomen talouskasvua. Häntä huolestuttivat tiedot Suomen suurimpien kaupunkien veronkorotuspaineista ja heikosta investointikyvystä.

Paatero viittasi Suomen 21 suurimman kaupungin muodostamaan C21-ryhmään, jonka muodostamisessa Vapaavuori on ollut aktiivinen.

– Jos näiden kaupunkien toiminta heikkenee, se on kokonaisuutena meidän talouskasvullemme ja yhteiskunnallemme aika tuhoisaa. Näin ei pitäisi nyt antaa käydä, Paatero sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE