– Sote-uudistus tarvitaan, se on selvä asia, mutta tässä pitäisi nyt olla rauhallista harkintaa ja pää kylmänä. Jos kilpailu vapautetaan täysin vapaaksi – tulee niin sanottu valinnanvapaus – se tulee johtamaan siihen, että kustannukset nousevat rajusti, Hoskonen katsoo yhä.

Valinnanvapaus on eritoten hänen hampaissaan.

– Maailman markkinoilla ei tunneta sellaista käsitettä vapaassa kilpailussa, että kun päästään laskuja kirjoittamaan, niin ne olisivat pieniä. Kyllä ne ovat minun elämänkokemukseni perusteella aina olleet isoja laskuja, hän pohtii.

– Tämä neljän miljardin kustannusten nousu ei perustu mihinkään mutu-tuntumaan vaan OECD:n tilastoon. Tämä ei ole mitään panettelua vaan kylmää tilastotietoa, Hoskonen sanoo Demokraatille.

Hoskonen korostaa toistamisen, että sote-uudistus pitää tehdä eikä nykysysteemi enää toimi. Hän katsoo kuitenkin, että asiassa pitäisi edetä pienillä kokeilualueilla.

– Jos kerrallaan rumautetaan tähän järjestelmään, se johtaa siihen, että paikalliset terveystoimijat, kunnat ovat todella isoissa vaikeuksissa. Minä olen tämän julkisesti (keskustan) ryhmässäkin sanonut, en puhu selän takana, olen sanonut sen nenästä nokkaan, Hoskonen kertoo.

Hän on hyvin huolissaan myös vanhustenhoidon tulevaisuudesta.

Hoskonen kuvaa, miten joissakin maakunnissa ollaan keskittämässä vanhustenhoitoa niin, että maakunta pyytää tarjoukset vanhusten hoivapalveluista keskitetysti. Jos on esimerkiksi kymmenen kunnan maakunta, kilpailun voi voittaa toimija, joka järjestää palvelut vain kahdessa kunnassa.

– Sitten vanhukset siirretään, kun riittävän heikosti menee, yhteen kahteen paikkaan hoidettavaksi elämän loppuvaiheilla. Minusta se on törkeää, koska ihminen, joka on elämäntyönsä tehnyt vaikkapa Kirkkonummella tai kotikunnassani Ilomantsissa – jos hänet loppuvaiheessa tarjouskilpailun perusteella siirretään 150 kilometrin päähän elämään, se on julmin kohtalo, mikä ihmisellä olla voi. Se eristää hänet sosiaalisesta ympäristöstään vanhuksena, Hoskonen sanoo.

Hän vetoaa sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, että se ottaisi asiaan kantaa.

– Koska tämähän on ihmiselämän arvon aliarvioimista. Loppuelämän vaiheessa hän on tavallaan arvoton, hänet voidaan niin sanotusti ”loppuhoitaa” jossakin paikassa joka on jossakin syrjemmällä. Se on väärin ja sitä minä en kyllä tule hyväksymään. Tunnen päättäjänä sydämelläni sen painon, että näin ei saa tehdä.