Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustaministerin erityisavustaja puolustaa tiukasti vihreiden Emma Karia ja Krista Mikkosta turve-asiassa

Turvetta nostetaan Kalliosalon nevalla Seinäjoella 29. elokuuta 2019.

– Krista Mikkonen ja Emma Kari ovat oikeassa. Hallituksen turvelinjaus on yhdessä sovittu, siitä pidetään kiinni, ja yhdessä määritelty näkymä myös saavutetaan. Siihen eivät mitkään turveteatterit vaikuta suuntaan tai toiseen, puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) erityisavustaja Jirka Hakala kirjoittaa Twitterissä.

Demokraatti

Demokraatti

Hän linkittää tviittiinsä vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Emma Karin tviitin, jossa Kari toteaa seuraavasti:

– Juuri näin! ”Mikään ei ole hallituksen turvekannoissa muuttunut, eikä ilmastonmuutosta ole peruttu”, ympäristö- ja ilmastoministeri ⁦@MikkonenKrista⁩ sanoo.

Turvekeskustelu alkoi tänään pyöriä kiivaana Helsingin Sanomien jutun pohjalta. Lehti oli haastatellut eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraista (sd.).

– Turve voi saada koronakriisistä jatkoaikaa, Tuppurainen sanoi.

– Toki keskustelu käydään ilmastopolitiikkaa vasten, mutta turpeella voi olla sen kaltaisia huoltovarmuusaspekteja, joita ei voin noin vain sivuuttaa, hän lisäsi.

Myös ympäristöministeri Krista Mikkonen kommentoi asiaa Helsingin Sanomille.

Lisää aiheesta

– Mikään ei ole hallituksen turvekannoissa muuttunut, eikä ilmastonmuutosta ole peruttu, Mikkonen sanoo.

Hallitusohjelmaan on kirjattu turpeen energiakäytön vähentäminen vähintään puoleen vuoteen 2030 mennessä.

Tytti Tuppurainen on myös itse tviitannut aiheesta.

– Peräänkuulutan malttia Hesarin jutusta syntyneeseen turvekeskusteluun. Turvesodalle ei ole mitään syytä. Hallitusohjelma pitää, hän kirjoittaa.

– Turpeen pääasiallinen energiakäyttö päättyy nykyennusteiden mukaan 2030-luvun aikana päästöoikeuden hinnan noustessa, vaikkakin se säilyy huoltovarmuuspolttoaineena. Turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.

– Vapon @valtionomistus strategisena intressinä on ”varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon huoltovarmuusnäkökohdat huomioon ottaen”. Varsinaisena haastattelun fokuksena pidin Euroopan unionia ja Grean Dealin luomia mahdollisuuksia, Tuppuainen jatkaa.

Vapo on valtionyhtiö, joka tuottaa energiaa muun muassa turpeesta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE