Politiikka
24.9.2026 07:06 ・ Päivitetty: 24.9.2026 07:06
Keskustaministerin ex-avustajalle tuomio korkeimmasta oikeudesta
Korkein oikeus (KKO) on muuttanut hovioikeuden ratkaisua vuoden 2019 elinkeinoministerin ja keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin viestintäkoulutus-kohussa.
Ministerilleen esiintymiskoulutusta valtion laskuun tilannut erityisavustaja Kari Jääskeläinen oli saanut vuonna 2024 hovista vapauttavan päätöksen.
Nyt korkein oikeus katsoikin hänen syyllistyneen petokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen.
KKO kertoi torstaina, että erityisavustaja tuomitaan maksamaan 80 päiväsakkoa.
Käräjiltä hän oli saanut kolme kuukautta ehdollista vankeutta, mutta Helsingin hovioikeus kumosi tuomion koska ei pitänyt tekoa tahallisena erehdyttämisenä.
SYYTTÄJÄN MIELESTÄ avustaja oli muun muassa joulukuussa 2019 harhauttanut ministeriöitä maksamaan viime hetken valmennuksen Ylen A-Studion esiintymiseen, joka liittyi Kulmunin puheenjohtajatehtäviin eikä ministerityöhön.
Nyt korkein oikeus asettui syyttäjän kanssa samoille linjoille: tällainen esiintymissparraus ei olisi kuulunut ministeriöiden maksettavaksi.
Televisio-ohjelman aikaan Antti Rinteen (sd) hallitus oli jo eronnut, ja Kulmunia tarvittiin ohjelmaan nimenomaan puolueensa puheenjohtajana eikä enää ministerin roolissa.
KKO tulkitsee, että valtion maksama koulutus oli Kulmunille oikeudetonta taloudellista hyötyä, ja ministeriöille siitä oli aiheutunut vastaavasti taloudellista vahinkoa.
Korkein oikeus korostaa, ettei avustaja tavoitellut taloudellista etua itselleen, joten siksi teosta selviää sakkorangaistuksella.
PÄÄTÖS ei ollut yksimielinen. Kahden KKO:n jäsenen tulkinnan mukaan erityisavustaja ei todennäköisesti aikonut hankkia ministerilleenkään taloudellista etua, enemmänkin vain esiintymistaitoa, ja siksi petossyytekin olisi pitänyt hylätä.
Kaikkiaan ministerille ostettiin syksyn 2019 aikana viestinnällistä valmennusta yli 56 000 euron arvosta. Koulutukset tilattiin keskustaa hyvin tuntevasta viestintäyhtiö Tekiristä.
KULMUNI jatkoi työ- ja elinkeinoministerinä vielä kevääseen 2020 asti, mutta erosi tehtävästään kesäkuussa kun Suomen Kuvalehti oli kertonut viestintäostoista ja oikeuskansleri oli saanut asiasta kanteluita.
Syksyllä hän jätti myös keskustan puheenjohtajuuden, hävittyään puoluekokouksen äänestyksessä Annika Saarikolle.
Kulmuni kertoi jo vuonna 2020 maksaneensa koko valmennussumman takaisin työ- ja elinkeinoministeriölle sekä valtiovarainministeriölle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
