Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan Anttila jyrisee “hallitsemattomista pakolaisvirroista”: “Terrori-iskut Euroopassa pakottavat kysymään, onko kotouttamisessa epäonnistuttu”

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vaatii eurooppalaisen pakolaispolitiikan rakenteellisten vikojen korjaamista.

”Yhteisen ja johdonmukaisen maahanmuuttopolitiikan puute ja olemassa olevien sopimusten, kuten esimerkiksi Dublinin asetuksen noudattamatta jättäminen on johtanut hallitsemattomiin pakolaisvirtoihin, joihin kansallisvaltiot yrittävät vastata ottamalla uudestaan käyttöön rajatarkastukset”, Anttila moittii.

Anttila kehottaa muistamaan myös, mistä pakolaisuus saa alkunsa eli sodista, luonnonkatastrofeista, ilmastonmuutoksesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta.

”Useat terrori-iskut Euroopassa pakottavat kysymään, onko kotouttamisessa epäonnistuttu. Se taas on omiaan lisäämään pakolaisvastaisuutta, mitä ei sovi unohtaa kestäviä ratkaisuja etsittäessä”.

Anttila painottaa, että turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka tarvitsevat Euroopan neuvoston mailta yhteistyötä, mutta myös jo olemassa olevien sopimusten noudattamista.

Anttila puhui aiheesta Ranskan Strasbourgissa meneillään olevassa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE