Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan johdosta ärähdys: “On törkeää, että THL korkeana viranomaistahona sivuuttaa isänäkökulman täysin”

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen arvostelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) miesnäkökulman sivuuttamisesta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa olosuhdeselvityksessä.

Honkonen on jättänyt aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. THL ei Honkosen mukaan ole nimennyt ainuttakaan miestä eikä kokemusasiantuntijaa työryhmän jäseneksi, jonka tehtävänä on valmistella lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan olosuhdeselvityksen laadintaan uusi viranomaisohjeistus sosiaalitoimelle.

“Liian monet isät ja myös äidit kokevat vieraannuttamista, eli niin sanottua huoltokiusaamista tämän päivän Suomessa. Sosiaalityön arjessa ei tarpeeksi vieläkään tunnisteta tätä ilmiötä tai se sivuutetaan. On törkeää, että THL korkeana viranomaistahona sivuuttaa isänäkökulman täysin, tasa-arvolain hengen vastaisesti.” Honkonen sanoo tiedotteessaan.

Hän muistuttaa, että huoltokiusaaminen on ihmisoikeuskysymys, johon eduskunta on myös puuttunut muuttamalla lainsäädäntöä.

“Vaikuttaa siltä, ettei vallitsevaa ongelmaa edes haluta ymmärtää. Hallituksen on puututtava asiaan. Odotan oikeusministeriltä ja sosiaali- ja terveysministeriltä selkeitä kannanottoja tähän asiaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE