Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan Kaikkonen sote-esityksestä: “Esitys ei ole täysin ongelmaton, lausuntokierroksen oltava aito”

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen Keskustan eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Keskustan eduskuntaryhmä hyväksyy hallituksen valinnanvapausesityksen lähettämisen lausuntokierrokselle. Puolue kuitenkin painottaa voimakkaasti lausuntokierroksen merkitystä, puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen totesi eduskunnassa.

– Kävimme pitkän ja huolellisen keskustelun aiheesta. Lausuntokierroksen on oltava aito ja sieltä tulevat väkevät viestit on huomioitava. Totesimme myös, että esitys ei ole täysin ongelmaton ja ja on tärkeää kuulla vielä asiantuntijoiden arvioita ja näkemyksiä, Kaikkonen totesi.

– Mikäli lausuntokierroksella tulee selviä viestejä, että tätä pitää vielä korjata, niin keskustan viesti on se, että korjauksia täytyy sitten vielä tehdä.

Myös kokoomuksen ja sinisten eduskuntaryhmät hyväksyivät lakiesityksen lähettämisen lausuntokierrokselle.

Kaikkonen kertoi, että eduskuntaryhmässä käytiin keskustelua esimerkiksi siitä, tuleeko julkisten palveluiden osuus säilymään myös sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen jälkeen.

– Keskusta haluaa pitää huolta, että hyvät julkiset palvelut sekä hyvät yhdenvertaiset sote-palvelut säilyvät kansalaisille. Ja mieluiten vielä paranevat.

Maakunnille enemmän harkintavaltaa siltä osin, missä osissa asiakasseteleitä on tarjottava asiakkaille.

Lisää aiheesta

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi, että keskustan eduskuntaryhmä kävi kokouksessaan keskustelua ennen kaikkea valinnanvapausuudistuksen kokonaisuudesta. Hänen mukaansa valinnanvapaus on väline palvelujen saatavuuden paranemiselle.

– Välineitä ovat asiakassetelit, sote-keskukset sekä henkilökohtainen budjetti paljon palveluita tarvitseville, Saarikko totesi.

Julkinen keskustelu on painottunut viime päivinä voimakkaasti asiakasseteleihin, keskittyen erikoissairaanhoitoon. Huolta on herättänyt etenkin se, miten erikoissairaanhoidon päivystykselle käy, mikäli asiakassetelit saavat laajat käyttöoikeudet.

– Puhuttaessa erikoissairaanhoidosta, neuvotteluissa on saatu maakunnille enemmän harkintavaltaa siltä osin, missä osissa asiakasseteleitä on tarjottava asiakkaille, Saarikko kommentoi viime päivien neuvotteluita.

– Julkisen sairaanhoidon kantokyky, vaikkapa päivystyksellisissä tilanteissa, voidaan turvata paremmin. Olen hyvin tyytyväinen tästä.

Asiakasseteleihin on erikoissairaanhoidon osalta tulossa kolmiosainen porrastus. Porrastuksella tarkoitetaan sitä, että seteleitä myöntävän maakunnan harkintavallassa on se, kenelle ja mihin seteleitä myönnetään, kuinka laajaksi asiakassetelin käytön laajuus muodostuu ja millä aikataululla setelit otetaan käyttöön.

Keskustalle kaikkein tärkeintä uudistuksessa on Saarikon mukaan se, että perusterveydenhoidon palvelut paranevat.

– Vastuuministerinä otan tosissani eduskuntaryhmän viestin siitä, että lausuntokierroksen palaute otetaan huomioon. Näin hallituksessa on hyvässä yhteishengessä jo sovittukin.

Asiakasseteli tulee olemaan saman suuruinen kunkin maakunnan piirissä.

Keskustan lääkärikansanedustajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että asiakassetelin käyttöönotto saattaa karkottaa erikoislääkärit pois julkisista sairaaloista. Saarikko totesi, että erikoissairaanhoitoa ja ennen kaikkea sen monin osin hyvin toimivia osia pitää vaalia.

– On hyvä myös huomioida, että kaikki suomalaiset sairaalat eivät ole samanlaisia. Niiden kantokyky ja suuruus ovat erilaisia.

– Yksi tärkeä nyt sovittu lisäys uudistukseen on se, että tulemme viemään lain tasolle yksityisen leikkaustoiminnan laatukriteerit, siltä osin, kun ne koskevat julkisella rahalla ostettua toimintaa.

Saarikko täsmensi, että laatukriteerit viedään lakiin samalla tavalla, kuin miten julkiselle leikkaustoiminnalle on jo tällä hetkellä tehty rajaavat kriteerit, niin sanottu sairaaloiden välinen työnjako.

Asiakasseteli tulee Saarikon mukaan olemaan lisäksi jokaiselle suomalaiselle ja jokaiselle palveluntuottajalle saman suuruinen kunkin maakunnan piirissä.

– Sillä hinnalla on julkisen tai yksityisen palveluntuottajan suoritettava tämä yksityinen operaatio, vaikkapa lonkkaleikkaus.

Juttua on täydennetty klo 16:40 ja 16:47.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE