Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan kansanedustaja tyrmää sote-uudistuksen – varoittaa hallitusta tekemästä “keskittämisen työvälinettä”

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen eduskunnan täysistunnossa.

Savo-Karjalan vaalipiiristä valittu keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen arvioi Karjalainen-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan hallituksen sote-uudistusta kriittisesti.

Hoskonen on huolissaan maakuntien Suomen alueiden kohtalosta sote-myllerryksessä.

– Lakiehdotuksen suurin heikkous on, että todellinen päätösvalta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä siirtyy kunnilta valtiolle, Hoskonen kirjoittaa.

Valtio antaisi rahat palveluiden järjestämiseen maakunnille.

Kuntayhtymien maakunnissa olevat sairaalat ja muut sote-palveluita varten rakennetut tilat siirtyvät mallissa valtakunnallisen kiinteistöosakeyhtiön hallintaan.

Tällainen päätösvallan siirto johtaa Hoskosen mukaan palveluiden keskittymiseen ennemmin tai myöhemmin – “koetun mukaisesti”.

“Pahinta on, että tyhjentyvä terveyskeskus vie myös työpaikat ja verotulot pois maaseutukunnista maakuntakeskuksiin.”

Lisää aiheesta

Hän muistuttaa, että arvion mukaan kolmasosa tiloista uhkaa jäädä käyttöä vaille.

– Tämä tarkoittaa käytännössä tilojen arvon nollautumista.

Hoskosella ei myöskään ole hääviä kuvaa tyhjentyneiden terveyskeskusten myyntipotentiaalista jatkossa.

– Pahinta on, että tyhjentyvä terveyskeskus vie myös työpaikat ja verotulot pois maaseutukunnista maakuntakeskuksiin.

Suurimman hallituspuolueen ilomantsilainen kansanedustaja pelkää, että sote-uudistuksesta on tulossa keskustan perinteisesti kavahtaman keskittämisen työväline.

– Maakunnille tarvitaan verotusoikeus ja oikeus aidosti päättää rahojen käytöstä ja samalla vastata palveluiden järjestämisestä, hän katsoo.

Hoskosen mukaan uudistuksia tarvitaan, mutta niitä ei saa tehdä maakuntien asukkaiden tappioksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE