Puolueen puheenjohtaja vaihtui hiljattain Katri Kulmunista Annika Saarikkoon.

– Lähiajat näyttävät, oliko puheenjohtajan vaihdoksen taustalla laajempia poliittisia pyrkimyksiä ja seurauksia kuin ne, mitkä julkisuuteen on esitetty: hallitusyhteistyön varmistaminen ja viestinnän, ”sanoittamisen” parantaminen. Koronakevään konsensus on vaihtunut koronasyksyn kuumahkoon ideologisoitumiseen, jossa keskustalle ei riitä yhteistyön vakuuttelu ja asioiden sanoittaminen, keskustakolmikko kirjoittaa.

Heidän mukaansa 2010-lukua edeltänyt keskusta voidaan määritellä suureksi puolueeksi, jonka laaja kannatus perustui tunnistettavaan aatteelliseen olemukseen.

Kääriäisen, Perttulan ja Martikaisen mukaan keskustan olemukseksi ei riitä oikeiston ja vasemmiston välissä oleminen tai yhteistyökykyisyys, vaan tunnistettava olemus edellyttää omaleimaista poliittis-ideologista linjaa ja politiikkaa.

– Nyt tilanne on tässä suhteessa kauttaaltaan heikentynyt, kun huomio on kiinnittynyt hallitustien varmistamiseen puolueen tilannetta katsomatta.

He kirjoittavat, että Matti Vanhasen toiselta pääministerikaudelta on alkanut tuntemattoman ”x-sukupolven” aika, ja itsemäärittely on jäänyt hataraksi.

– 2010-luku on ollut keskustan aate- ja ohjelmatyön lama-aikaa. Hallituksissa keskusta on leimautunut yhteistyökumppaneidensa kautta. Vain oppositiossa se on erottanut itsensä vaihtoehdoksi.

Keskustan olemuksen ongelma näkyy keskustavaikuttajien mukaan myös vuoden 2018 periaateohjelmassa.

– Kannatuksen huventuessa on aateperusteista linjanvetoa ruvettu varomaan.

Annika Saarikko sanoi puoluekokouksen ehdokaspuheessaan, että keskustoja on ”monta”.

– Tietenkin yksilötasolla näkemykset eroavat, mutta puolueen tehtävä on työstää ja sovittaa yhteen, säilyttää ne fundamentit, joista puolue tunnistetaan, kirjoittajat puolestaan sanovat.

– Esimerkiksi aluepoliittinen ajattelu ja retoriikka ovat kaventumassa puolueen kielenkäytössä ”monipaikkaisuudeksi” ja ”kotiseuturakkaudeksi”, vaikka niiden kautta avautuu vain kapea näkökulma Suomen tai EU:n aluepolitiikan ja aluekehityksen laajaan kenttään.

Saarikko ainakin on puhunut monipaikkaisuudesta ja Kulmuni on nostanut kotiseuturakkautta keskiöön.

– Vahvalla keskustalla oli käsitys, että Suomi on olosuhteiltaan erityinen maa. Sen maakuntien, kulttuurien ja aluetalouksien kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja sen eri osissa aluepolitiikka ja aluekehitys tarvitsevat erilaisia välineitä. Nykyään tämä ei näytä olevan ollenkaan selvä asia tai ei sitä ainakaan sanota selkeästi, keskustan konkarit kirjoittavat Kanavassa.

Kirjoittajien mukaan keskustan toimintakyky vaikuttaa koko poliittiseen kenttään, ja sen häviäminen huolestuttaa monilla tahoilla, mutta kukaan muu ei voi huolehtia tästä toimintakyvystä kuin keskusta itse.

– Puolueen keväällä 2019 asettamat hallitustavoitteet ovat karanneet. Koronakriisin muuttama talouskuva, valtion nopea velkaantuminen, kasvava työttömyys ja Euroopan unionin olemuksessa tapahtuva muutos ovat jo erillisinä kaikki kysymyksiä, jotka vaativat todellisuuskuvan uudistamista. Moni taho on vaatinut uutta hallitusohjelmaa. Toistaiseksi vaatimus on torjuttu.

Keskusta ei pääse Käärisäisen, Perttulan ja Martikaisen mukaan eroon alakierteestään, ellei se tee välttämättömiä muutoksia.

– Jo mainittu strateginen olemassaolon tarkoituksen määrittely on lähtökohta. Sitä tulisi seurata muuttuneen todellisuuden päivittäminen politiikan ydinalueiden ohjelmatyöhön.