Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan mukaan poliisin määrärahojen käyttö on selvitettävä – “Päättäjien on saatava selvyys siitä, miksi rahat eivät riitä kentälle asti”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskunnassa käsitellään paraikaa valtioneuvoston selontekoa sisäisestä turvallisuudesta. Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti kansanedustaja Hanna Huttunen.

Demokraatti

Demokraatti

Hän otti kantaa eritoten kysymykseen poliisien voimavaroista.

– Poliiseja ja poliisiautoja pitää näkyä kaikkialla Suomessa. Kyse on ihmisten ja maan eri osien välisestä tasa-arvosta. Keskustalle on tärkeää, että poliisin voimavarat turvataan.

Huttunen sanoi, että poliisin määrärahat ovat ensi vuonna suuremmat kuin aikoihin.

– Rahaa kohdennetaan poliisin läsnäoloon etenkin heikompien palvelujen alueilla. Jotain on kuitenkin mennyt vuosien mittaan pieleen, kun rahat eivät riitä.

Huttusen mukaan poliisin määrärahojen käyttö ja kohdentuminen tulisi selvittää perusteellisesti yhteistyössä ministeriöiden ja poliisihallituksen kanssa.

– Ongelmaa ei voi enää ohittaa. Meidän päättäjien on saatava selvyys siitä, miksi rahat eivät riitä kentälle asti.

Huttunen sanoi myös, että poliisin palvelujen keskittämistä keskusta ei hyväksy.

Tullin työstä Huttunen sanoi, että sen pitää pystyä vielä paremmin puuttumaan verkossa liikkuviin huumeisiin, aseisiin, laitto­miin lääkkeisiin, räjähteisiin ja muihin vaaralli­siin esineisiin.

Kansanedustaja nosti esiin myös huolen lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä.

– Toistuva ja vakava rikollisuus kasaantuu pienelle joukolle lapsia ja nuoria. Elämän alkupuolella koettu rikollisuus, traumat ja kaltoinkohtelu, kuten perheväkivalta tai kiusaaminen, kohottavat riskiä rikosten tekemiselle ja uhriksi joutumiselle myös aikuisiässä. Tähän pitää puuttua. Lapsia, nuoria ja perheitä pitää auttaa ajoissa. Siksi esimerkiksi perhekeskusten toiminta pitää laajentaa koko Suomeen, Huttunen totesi puheessaan.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 7 400 poliisia. Selonteon mukaan poliiseja tarvittaisiin 8 200. Sillä voitaisiin “urvata poliisin riittävä läsnäolo ja hälytysvaste kaikkialla Suomessa niin normaalioloissa kuin häiriötilanteissa, ennalta ehkäisevän painopisteen vahvistaminen sekä kyky torjua myös lievempiä rikoksia”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE