Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan Nivala sittenkin eduskuntaan – “Onhan siellä isoja juttuja kesällä”

Ylivieskan kirkkoherraksi viime sunnuntaina valittu Eija Nivala (kesk.) ottaa sittenkin vastaan europarlamenttiin siirtyvältä Mirja Vehkaperältä (kesk.) vapautuvan kansanedustajan paikan, vaikka julkisuudessa on ollut esillä päinvastaista tietoa. Kirkkoherranvaalissa Nivala lupasi pysyä virassaan Ylivieskassa.

Ristiriitaisten tietojen taustalla on kirkkoherranviran alkamisajankohta. Nivala aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta, jos eduskunta antaa hänelle kansanedustajan tehtävästä vapautuksen. Hän muistuttaa, että myös kansanedustajanpaikka on kesäkuun 12. päivään saakka ehdollinen.

– Eduskuntavaalien tulos on sitova. Paikan vastaanottaminen on lähtökohtaisesti velvollisuuteni. Olen sitoutunut Ylivieskan kirkoherran virkaan, joka alkaa 1. syyskuuta. Sitä ennen minulla ei ole vapauttavaa perustetta olla tulematta eduskuntaan. Suunnitelmani on hakea syyskuun alusta vapaustusta kansanedustajan tehtävästä, Nivala sanoo.

Toisin sanoen Nivala nähdään pian keskustan eduskuntaryhmässä.

– Onhan siellä isoja juttuja kesällä, hän toteaa.

Aiotko äänestää maakunta- ja sote-uudistuksen puolesta?

– Kyllä minä tuen hallitusta.

Asetutko ehdolle kevään 2019 eduskuntavaaleissa?

– En ole mukana eduskuntavaaleissa. Tätä kysyttiin myös Ylivieskassa. Ylivieska ansaitsee tehtäviinsä sitoutuvan kirkkoherran. Se ei olisi reilua.

Muun muassa Ilta-Sanomat on jo uutisoinut, että Vehkäperältä vapautuvalle paikalle nousisi Hanna-Leena Mattila (kesk.). Oletko keskustellut asiasta Mattilan kanssa?

– En ole. Kyllä hän varmaan osaa tämän kuvion lukea.

Keskustan kansanedustajakierron taustalla on europarlamantaarikko Paavo Väyrysen päätös palata europarlamentista eduskuntaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE