Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan puoluevaltuusto viikonloppuna: Paavo Väyrysen on määrä nousta puoluehallitukseen – kokoonpanosta päätetään sunnuntaina

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskustan puoluevaltuusto kokooontuu viikonloppuna Mikkelissä. Keskusta haluaa tuoda itselleen tärkeään teemaan eli alueelliseen tasa-arvoon konkretiaa kuntavaalikeskustelussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo, että myös keskustavetoisia kuntia on haastettu pohtimaan palveluitaan. Niitä kehotetaan miettimään, onko kunnissa palveluita vastaamaan niitä tarpeita, joita koronan takia lisääntynyt etätyöhalukkuus ja tilan kaipuu ovat mahdollisesti luoneet.

– Ovat ne sitten nettiyhteyksiä tai mahdollisesti jopa pikkulapsiperheissä päiväkotipaikkoja, Pirkkalainen sanoo STT:lle.

Keskustan ideaali on, että suomalaiset voisivat asua joko kokonaan tai osittain kahdella paikkakunnalla. Sen sijaan, että tavoiteltaisiin kasvavaa asukasmäärää joka kuntaan, pitäisi Pirkkalaisen mukaan tavoitella sitä, että entistä useampi pitäisi yllä vapaa-ajan kuntansa elinvoimaa asettumalla sinne sellaiseksi ajaksi vuodesta tai viikosta kuin itse kokee hyväksi.

Suurten kuntien isoimpia puolueita keskusta haluaa haastaa muun muassa kaavoituskysymyksissä. Suurissa kaupungeissa lähiluonnon tulisi olla kuntalaisen oikeus, keskusta katsoo.

– Keskustalaisesta näkökulmasta suurten kaupunkien suuret puolueet ovat unohtaneet asukkaiden kaipuun lähiluontoon, Pirkkalainen sanoo.

Muuttoliikettä kasvukeskuksiin ei hänestä kuitenkaan pidä kontrolloida.

Väyrysen määrä nousta puoluehallitukseen

Keskustan puoluevaltuuston kokous järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä. Puoluejohto osallistuu kokoukseen pääosin etäyhteyksin koronatilanteen takia.

Kaksipäiväisen kokouksen asialistalla ovat muun muassa kuntavaaliohjelma ja valmistautuminen kuntavaaleihin sekä puheenjohtaja Annika Saarikon poliittinen katsaus.

Puoluevaltuusto päättää myös puoluehallituksen kokoonpanosta sunnuntaina. Keskustan jäseneksi vuoden alkupuolella palanneen Paavo Väyrysen on määrä nousta puoluehallitukseen. Häntä on esittänyt edustajakseen ruotsinkielinen piiri, joka valitsi Väyrysen puheenjohtajakseen maanantaina.

Keski-Pohjanmaan piiri on esittänyt, että ruotsinkielinen piiri erotettaisiin puolueesta. Puoluehallitus käsitteli aloitetta perjantaina.

Kääriäinen: 15 prosentin kannatus mahdollinen

Kuntavaalit järjestetään 18. huhtikuuta. Keskusta ei ole virallisesti vielä asettanut tavoitetta kuntavaaleihin, mutta konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen maalaili politiikan toimittajille viime viikolla Iisalmessa, että 15 prosentin kannatus olisi mahdollinen.

Toteutuminen on paljolti riippuvainen siitä, että ehdokaslistat saadaan täyteen. Pirkkalaisen mukaan ehdokasasettelu etenee hyvässä tahdissa. Ehdokkaita on vajaat 2 800, useampi sata enemmän kuin vastaavaan aikaan ennen edellisiä kuntavaaleja.

Viime kuntavaaleissa vuonna 2017 keskusta sai kolmanneksi eniten ääniä 17,5 prosentin kannatuksella, vain kokoomus ja SDP menivät edelle. Keskustan kannatus Helsingin Sanomien tällä viikolla julkaistussa kyselyssä oli 11,7 prosenttia.

“Ehdokkaita ei ole siirtymässä toisiin puolueisiin”

Pirkkalainen ei lähde arvioimaan, millainen puolue esimerkiksi perussuomalaiset on kirittäjänä tulevissa vaaleissa. Hänen mukaansa ehdokashankinnassa ei ainakaan ole noussut esiin huolta mistään toisesta puolueesta.

– Sellaista ilmiötä, että ehdokkaita olisi siirtymässä toisiin puolueisiin, ei ole näkynyt.

Kääriäinen pitää puolueen menestyksen kannalta tärkeänä, että sen omintakeisuus kaivetaan esille. Omintakeisuus hänelle tarkoittaa nimenomaan alueellista tasa-arvoa eli sitä, että ihmisillä pitää olla tasa-arvoinen oikeus asua, yrittää ja tehdä töitä joka puolella maata.
Hänestä puheenjohtaja Saarikkokin on omaksumassa aluepoliittisen ajattelun.

STT–Saila Kiuttu

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE