Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustasta aloite: “Peruskouluun vain yksi pakollinen kieli – “pakkoruotsiin” mahdollisuus”

Keskustan ruotsinkielinen piiri ehdottaa puoluekokousaloitteessaan, että puoluekokous hyväksyisi aloitteen, jonka mukaan kouluissa oppilailla tulisi olla peruskoulussa olla vain yksi pakollinen kieli, joka olisi oppilaan oma äidinkieli.

Poikkeuksena olisi Suomen kaksikieliset kunnat, joissa ruotsin kielen ja suomen kielen pakollisuus jäisi voimaan. Keskustalaisten mukaan samanlainen kielilaki on voimassa kaksikielisessä Belgiassa.

Virallisia kaksikielisiä kuntia on Suomessa 33. Kaikissa muissa kunnissa kielivalinta olisi vapaa.

— Tämä muutos kielivalintasäädöksissä tarkoittaisi, että maamme suomenkielisissä kunnissa ruotsin kieli olisi tulevaisuudessa vapaavalintainen kouluaine, peruskouluissa ja toisella asteella. Tietysti myös näissä kunnissa ”pakkoruotsiin” on mahdollisuus, jos kunnat niin päättävät.

Keskustalaisten mukaan puolueessa on uskallettava avoimesti tunnustaa, että Johannes Virolaisen hyvät tavoitteet ottaa käyttöön “pakkoruotsi” kouluissa on 45 vuoden jälkeen epäonnistunut tai ainakin tunnustettava, että yhteiskunta on väestöllisesti radikaalisti muuttunut ja muuttuu edelleen.

Ruotsin kielen ja suomen kielen pakollisuus kaksikielisissä kunnissa koskisi noin 1,6 miljoonaa Suomen asukkaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE