Kepulle ikiaikainen maakuntahallinto on niin rakas, että sen hinnalla he ovat valmiita ajamaan julkiset sote-palvelut marginaaliin. Sen tien päässä on maakuntien palvelujen raju keskittäminen ja reuna-alueiden tyhjentyminen. Paikallisella demokratialla ei ole enää sitä vahvuutta, mitä olemme kuntapäättäjinä saaneet kokea. Valtio johtaa maakuntia ja virkamiehet päättää liikelaitoksissa valtion tahdon. Maakuntavaltuustolla ei ole omaa tulopohjaa käytettävissä. Voi veikata, että aika nopeaan tahtiin tulee maakuntia katoamaan kartalta pois, kun voimavarat eivät tule riittämään.

Miltä sitten näyttää puolueiden kliimaksi näihin asioihin?

Kepun Juha Sipilä on ajanut itsensä pahaan tilaan. Messiaana hän tuli politiikkaan, mutta kaari on nopeasti kääntynyt toiseen suuntaan. Hän ei näytä kestävän kritiikkiä kovinkaan paljon. Hänen kehonkielensä jo kertoo, miten vaikea hänen on suhtautua eduskuntaan ja siellä nousevaan kritiikkiin. Mediaa hän inhoaa, kun ei saa rauhassa tehdä töitä. Nyt kun vielä jäi kiinni lavastetusta näytelmästä persujen kanssa, niin alkaa olla liikkumatila vähissä ja puolueen kannatus luisussa. Kepussa kenttä saattaa yllättää!

SDP:llä pitäisi olla tuhannen taalan paikka myllyttää nyt kunnolla, mutta näyttää riittävän jos gallupeissa on pieni henkäyskin ylöspäin. Väki on alamaissa ja odottaa jotta jotain tapahtuisi. Ellei uutta virtaa saada kehiin, niin eduskuntavaaleista taitaa tulla pihtisynnytysvaalit. Suurimman puolueen asema piti puoluekokouksen mukaan saavuttaa jo kuntavaaleissa. Jotta siihen yllettäisiin eduskuntavaaleissa askelmerkit pitäisi olla kohdallaan. Kipeitäkin ratkaisuja pitää tehdä, jos nähdään ne puolueen menestymisen kannalta välttämättömiksi. Puolueella pitää olla linja, jonka taakse kansalaisia kutsumme ja sellainen johto, mihin laajasti koetaan samaistuvan.