Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kestävä kehitys tärkeään rooliin kunnissa” – Mäkisalo-Ropponen: Lapsiin ja nuoriin panostaminen on paras tulevaisuusinvestointi

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.).

SDP:n kansanedustaja, tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen toivoo mahdollisimman monen kunnan sisällyttävän kestävän kehityksen syksyllä valmistuviin kuntastrategioihinsa.

– Kestävä kehitys ymmärretään usein pelkkänä ympäristöasiana, mutta siinä yhdistyvät ympäristö, talous ja hyvinvointi. Kestävän kehityksen yhteydessä puhutaan myös kestävästä työstä, koulutuksesta, kulttuurista ja kansalaisten osallisuudesta.

– Ympäristöystävälliset alat biotalous, cleantech, digitalisaatio, fotoniikka ja Green Care -matkailu ovat tulevaisuuden kasvualoja myös Suomessa ja niihin panostamisessa kannattaa ottaa kunnissa etunoja.

Kestävään kehitykseen kuuluu myös hyvinvointitalous. Lainsäädäntö velvoittaa kuntia laatimaan kerran valtuustokaudessa hyvinvointikertomuksen.

– Se ei kuitenkaan yksin riitä. Kunnissa on opeteltava tekemään terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia osana kaikkea päätöksentekoa. Myös vaihtoehtoiskustannusten laskeminen on tärkeä hyvinvointitalouden työkalu. Hyvinvointitalouteen kuuluu myös hyvinvointi-investointien käsite.

Esimerkiksi vääränlainen säästäminen päivähoidossa ja koulutuksessa tulee pidemmällä tähtäimellä yhteiskunnalle kalliiksi.

Mäkisalo-Ropposen mukaan panostaminen terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseen, sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn sekä kuntoutukseen säästää tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja.

Lisää aiheesta

– Kaikkein paras tulevaisuusinvestointi on lapsiin ja nuoriin panostaminen. Esimerkiksi vääränlainen säästäminen päivähoidossa ja koulutuksessa tulee pidemmällä tähtäimellä yhteiskunnalle kalliiksi, hän muistuttaa.

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2015 globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030. Se ohjaa maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen ponnisteluja vuoteen 2030 saakka.

– Suomen Agenda2030 toimeenpanosuunnitelmaa käsiteltiin kevään aikana tulevaisuusvaliokunnassa ja koko eduskunnan käsittelyyn se tulee alkusyksystä. Seuraavassa vaiheessa maakuntien ja kuntien tehtävänä on sisällyttää kestävän kehityksen näkökulmat strategioihinsa, Mäkisalo-Ropponen päättää tiedotteensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE