Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kevään korva on tänään – Halla-aho Soinin ilmoituksesta IL:lle: “Ei vaikuta omaan päätökseeni”

Jussi Halla-ahon mukaan oli vaikea ennaikoida, mikä Timo Soinin ratkaisu tulisi olemaan.

“En hae jatkokautta Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuun alussa. Edessä on jotakin muuta.”

Näin kirjoitti perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini varhain tänä aamuna “plokissaan“.

Kevään korva on siis tullut, ja perussuomalainen puheenjohtapeli käynnistyy nyt toden teolla.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo STT:lle ja Iltalehdelle aikovansa kertoa suhtatumisestaan puheenjohtajakysymykseen huomenna.

– Olen itse aiemmin sanonut, että jos Soini päättää luopua, harkitsen ehdokkuutta puheenjohtajaksi. Tänään käyn keskusteluja perhe- ja työpiirissä, Terho kommentoi.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on kertonut harkitsevansa vakavasti puheenjohtajaehdokkuutta. Tämän hän ilmoitti hyvissä ajoin ennen Soinin päätöstä jatkamisestaan.

Soinin ratkaisusta olla hakematta jatkokautta Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa Halla-aho kuuli tänä aamuna Iltalehdeltä.

Lisää aiheesta

Hallo-aho harkitseee edelleen puheenjohtajakisaan lähtemistä – “epäilemättä”.

– Ei ihan odottamaton päätös ollut, mutta ei toinenkaan päätös olisi ollut odottamaton, Halla-aho tyytyi toteamaan.

Hän myös toisti aiemman ilmoituksensa, ettei Soinin ratkaisu vaikuta hänen omaan päätökseen suuntaan eikä toiseen.

Soini: Kannatan voimakkaasti perussuomalaisten pysymistä hallituksessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kommentoi Soinin ratkaisua tuoreeltaan lyhytsanaisesti Facebookissa kirjoittamalla: “Timo on tehnyt päätöksensä.” Muuta hän ei asiasta kirjoita.

Timo Soini on johtanut perussuomalaisia vuodesta 1997.

Blogissan Soini kirjoittaa kannattavansa voimakkaasti perussuomalaisten pysymistä hallituksessa.

– Siellä voi vaikuttaa ja saa aikaan tuloksia. Minulla on runsaasti kokemusta oppositioasemasta, tiedän näiden asemien eron.

Jussi Niinistön FB-kommentista kertoi ensin STT.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE